Työelämä Työkyky
Forma Pauli:

Työelämän kehittämisen nousu ja tulevaisuus

Blogi 25.10.2015 Forma Pauli
Työelämä Työkyky

Pitkän linjan työelämän asiantuntija Anna-Maija Lehto kirjoitti Tilastokeskuksen Tieto ja Trendit lehden numeroon 4/2015 laajan artikkelin suomalaisen työelämän pitkästä kaaresta. Hän käytti pääasiallisena aineistonaan Tilastokeskuksen Työolotutkimusta, jonka perusteella on mahdollista tarkastella työelämän piirteitä ja laadun kehittymistä 1970-luvulta lähtien.

Lehdon artikkeli on kiinnostava paitsi työolojen kehityksen vuoksi, myös siksi, että siinä pohditaan, minkälaiseen työelämän kehittämistoimintaan Suomessa on eri aikoina uskottu.

Esittelen seuraavassa laajan artikkelin muutamia teemoja ja pohdin lopuksi työelämän kehittämistä tässä ja nyt. Suosittelen toki lukemaan Lehdon artikkelin kokonaisuudessaan.

Yhteiskunnan muuttuminen on tiiviissä kytköksessä työelämätutkimukseen ja -kehittämiseen. Kuvaavaa esimerkiksi on, että työelämää koskeva tutkimus kohdistui ennen 1970-lukua pääosin miehiin. Toki naisten työvoimaosuus oli tuolloin pienempi, mutta tutkimuksissa mainittiin myös usein, että naisten ottaminen mukaan olisi sotkenut tutkimusasetelman.

Ensimmäinen koeluonteinen työolotutkimus toteutettiin Tilastokeskuksessa vuonna 1972. Tätä ennen työelämää oli tarkasteltu lähinnä käyttämällä rekisteritietoja työtapaturmista ja ammattitaudeista. Sittemmin kiinnostus alkoi kansainvälisen sosiaali-indikaattorikehittelynkin myötä aikaisempaa enemmän kohdistua siihen, miten työntekijät kokevat työnsä ja työolonsa.

1970-luvulla julkaistu Meteli-tutkimus nostatti polemiikkia, koska sen koettiin vaikuttavan liikaa työturvallisuuslain valmisteluun. Tässä yhteydessä syntyi käsite ”nollatutkimus”, joka elää edelleen. Esimerkki kuvaa hyvin, kuinka herkkä suhde työelämää koskevalla tiedolla ja tutkimuksella saattaa olla päätöksenteon kannalta.

1980-luvulla työelämän kehittäminen varsinaisesti alkoi. Työelämässä alettiin arvostaa työsuhteiden turvallisuutta, pitkäjänteisyyttä, työntekijöiden sitoutumista, osaamista, osallistumista ja tiimityötä. Taustalla oli pohjoismainen malli myös työelämän olosuhteista. Työntekijän kokemuksellista näkökulmaa pidettiin tärkeänä. Sukupuolten tasa-arvon tutkimus myös alkoi.

Työelämän kehittäminen kiihtyi 1990-luvulla. Ennen lamaa asetetun Työolokomitean tehtävänä oli pohtia, miten vastataan haasteisiin työvoimapulasta. Laman myötä tehtäväksi muuttui se, miten työelämä selviää laman vaikutuksista. 1990-luvulla havahduttiin myös ikääntymisen ongelmiin. Perustettiin ikäohjelmia ja kampanjoita ja pohdittiin hyvän työn kriteereitä.

1990-luvulla merkittävin työelämää koskeva shokki oli 1990-luvun alun lama. Julkisen sektorin osalta 1990-luku oli merkittävä vedenjakaja, koska erityisesti kiireestä muodostui kunta-alan sitkeä ongelma. Keskeisenä syynä koetaan olevan henkilöstön riittämätön määrä suhteessa työtehtäviin.

Paradoksaalista on, että populaarissa puheessa julkista sektoria pidetään usein työtahdiltaan leppoisana verrattuna yksityiseen sektoriin, vaikka tutkimukset osoittavat kiirettä koettavan enemmän kunta-alalla kuin yksityisellä sektorilla.

2000-luvulla ristiriidat työelämässä kärjistyvät muun muassa niin, että työsuhteiden pysyvyys, yhteisöllisyys ja sitoutuminen haastetaan jatkuvien muutosten, yksilöllisyyden ja liikkuvuuden suunnista. Työelämän kehittäminen jatkuu kuitenkin monipuolisesti.

2010-luvulla työelämän laadullisesti tekijät ovat monessa mielessä parantuneet, mutta epävarmuudesta on tullut merkittävä tekijä. Työelämän kehittäminen hidastuu muun muassa niukkenevien resurssien myötä.

Miten työelämän kehittäminen Suomessa jatkuu?

Kuten edellä on tullut esiin, takana on erityisen intensiivisen työelämän kehittämisen jakso. Tällä hetkellä työelämä muuttuu nopeasti mm. digitalisaation myötä. Julkisen sektorin osalta merkittävää on ikääntyminen, kaupungistuminen ja ennen kaikkea edessä oleva sote-ratkaisu muutoksineen. Työelämän kehittämistä siis tarvitaan.

Sipilän hallituksen julkistamissa toimenpiteissä ei ole havaittavissa merkittäviä avauksia työelämän laadullisen kehittämiseen. Lisäksi tutkimus- ja kehittämisrahat niukentuvat ja kansallisesti merkittävä työelämän kehittäjä Työterveyslaitos suuntaa toimintaansa uudelleen resurssien vähentyessä.

Työelämän kehittämisen perusta ja edellytykset ovat Suomessa kuitenkin hyvät.

Työelämän laadun merkitys on suomalaisessa yhteiskunnassa tunnustettu paitsi hyvinvoinnin, myös tuottavuuden osatekijänä. Yksi merkki työhyvinvoinnin arkipäiväistymisestä on se, että entiset huippujohtajat kirjoittavat johtamiskirjoissaan hyvän henkilöstöpolitiikan ja työhyvinvoinnin merkityksestä.

Toisaalta osaaminen on lisääntynyt. Esimiehet, henkilöstöhallinto, työterveyshuolto ja juuri ylin johto tunnistavat aikaisempaa paremmin oman roolinsa työhyvinvoinnin johtamisessa. Työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukemisen toimintamallit ovat lisääntyneet ja kehittyneet. Toki edelleen on myös varaa parantaa ja organisaatioiden välillä on eroja.

Teknologia tukee työelämän kehittämistä. Työhyvinvoinnin mittaaminen on helpompaa ja nopeampaa kuin aikaisemmin.Tulevaisuudessa mahdollisuudet vain paranevat uusien digitaalisten ratkaisujen  myötä.

Työnantajilla on paljon perinteisiä ja toisaalta uusia tukijoita työelämäasioissa. Parempaa työelämää rakentavat esimerkiksi työeläkevakuuttajat, työsuojeluorganisaatio sekä työterveyshuolto. Työmarkkinaosapuolilla on yhteistä toimintaa työelämän kehittämisen alueella.

Työelämän kehittämisen alalla toimii myös joukko yrityksiä tarjoten palvelujaan. Digitalisoitumisen myötä syntyy uusia innovaatioita ja liiketoimintaa.

Viime aikoina on kiinnitetty paljon huomiota työkyvyttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin, joita aiheuttavat sairauspoissaolot, työkyvyttömyyseläkkeet, työtapaturmat sekä työterveyshuolto. Tietopohja kustannuslaskelmiin on saatu tilastoista ja rekistereistä. Tästä on seurannut paljon hyvää, muun muassa lisääntyvää kiinnostusta teemaa kohtaan.

Kurkistukset historiaan osoittavat, että työelämän tutkimuksen ja kehittämisen painotukset vaihtelevat ja kulkevat sykleissä. Jäinkin pohtimaan, olemmeko ainakin osin palanneet 1970-lukulaiseen tilanteeseen, jossa työelämän kehittämisen keskeinen tietoperusta saadaan tilastoista ja rekistereistä. Samaan aikaan kokemuksellisempi tieto työhyvinvoinnista joutuu kenties aikaisempaa enemmän kamppailemaan uskottavuudestaan.

Kirjottaja Forma Pauli
Forma Pauli

Kirjoittaja toimi Kevan työelämäpalvelujen johtajana.

Kaikki kirjoitukset

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Entä miten sote- ja maakuntauudistus etenee? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Tilaa RSS-syöte Tilaa RSS-syöte  

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia