Tavoitteena asiakaslähtöisempi ja tehokkaampi työeläkeosaaja

Keva
Keva

Kevan valtuuskunta vahvisti vuoden 2018 tilinpäätöksen.

Vuosi oli kansantalouden kannalta suotuisa, ja Kevan jäsenyhteisöjen palkkasumma kasvoi 3,4 prosenttia. Perustehtävien hoitamisen lisäksi Keva osallistui työeläkejärjestelmien erillisyyttä ja mahdollisen yhdistämisen vaikutuksia pohtineen työryhmän työhön ja selvitti julkisen sektorin työterveysyhtiön perustamismahdollisuuksia. Koko vuosi valmisteltiin uutta strategiaa, jonka mukaisesti Keva uudistuu vuoteen 2025 mennessä entistä asiakaslähtöisemmäksi ja tehokkaammaksi.

Tutustu vuoden 2018 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen täältä.