Kevan tilinpäätöstiedote 2015: Kevan sijoituksille kohtuullinen tuotto

Keva Talous ja sijoittaminen
Keva Talous ja sijoittaminen

Kunta-alan eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta vastaavan Kevan sijoitukset tuottivat 4,8 prosenttia vuonna 2015.

Vuoden lopussa eläkevastuurahaston suuruus oli 44,9 miljardia euroa (42,3 miljardia euroa vuonna 2014). Kunnallisen eläkejärjestelmän maksutulo oli 5,0 miljardia euroa ja maksetut eläkkeet 4,5 miljardia euroa.

Keva on kerännyt vuoden 2013 alusta lähtien myös valtion eläkemaksut. Vuonna 2015 maksutuloa kertyi noin 1,7 miljardia euroa. Valtion eläkemaksuilla ei ole vaikutusta Kevan tilinpäätökseen, sillä maksut kerätään Valtion eläkerahaston tilille.

Kevan vt. toimitusjohtaja Tapani Hellsténin mukaan Kevan sijoitukset tuottivat hyvin olosuhteisiin nähden.

- Kevan päärahavirroista maksutulot ja eläkemenot kehittyivät viime vuonna ennusteiden mukaisesti. Eläkeprosessien tehokkuus oli kiitettävällä tasolla. Myös sijoitustuloksemme oli varsin hyvä etenkin, kun otetaan huomioon markkinoiden levottomuus, Hellstén toteaa.

Sijoitukset tuottivat kohtuullisesti

Vuonna 2015 Kevan sijoitusten markkina-arvoinen kokonaistuotto kulujen jälkeen oli 4,8 prosenttia (edellisenä vuonna 8,7 prosenttia). Sijoitusten kumulatiivinen pääomapainotettu reaalituotto rahastoinnin alusta (vuodesta 1988) vuoden 2015 loppuun oli vuotta kohti 4,0 prosenttia. Vastaavan ajanjakson reaalinen keskituotto pääomapainottomana oli 5,3 prosenttia. Suomen eläkesektori käyttää pitkän aikavälin tuotoissa yleensä pääomapainottamatonta tuottoa. Viiden vuoden reaalituotto ilman pääomapainotusta on ollut 4,8 prosenttia ja kymmenen vuoden 3,5 prosenttia.

Omaisuuslajeista parhaan tuloksen tekivät pääomasijoitukset (19,2 prosenttia), noteeratut osakkeet ja osakerahastot (8,7 prosenttia) ja kiinteistösijoitukset (8,1 prosenttia). Korkosijoitukset tuottivat 0,4 prosenttia ja hedge- ja hyödykesijoitukset -1,2 prosenttia.

Kevan sijoitusomaisuuden riskinmukainen markkina-arvo oli vuoden 2015 lopussa yhteensä 44,2 miljardia euroa. Markkina-arvosta korkosijoitusten osuus (sisältäen johdannaisten vaikutuksen) oli 44,4 prosenttia, noteerattujen osakkeiden osuus 36,2 prosenttia, kiinteistöjen 6,7 prosenttia, pääomasijoitusten 6,1 prosenttia sekä hedge- ja hyödykesijoitusten 6,6 prosenttia.

Kunta-alan maksutulo kasvoi maltillisesti

Kunnallisen eläkelain (KuEL) piirissä olevia vakuutettuja oli vuoden 2015 lopussa noin 522 000 työntekijää eli lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. KuEL-palkkasumma oli 16,8 miljardia euroa, mikä on 0,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014.

KuEL-maksutuloa kertyi noin 5,0 miljardia euroa vuonna 2015 (5,0 miljardia euroa vuonna 2014). Kasvua maksutulossa oli edellisvuoteen verrattuna 0,9 prosenttia. KuEL-maksutulo koostui työnantajan ja työntekijän palkkaperusteisista maksuista sekä työnantajalta perittävistä eläkemenoperusteisesta ja varhaiseläkemenoperusteisesta maksusta.

Kunnalliseen eläkejärjestelmään on karttunut huomattavasti eläkevastuurahaston määrää enemmän etuuksia, joita ei ole vielä maksettu. Näiden karttuneiden etuuksien pääoma-arvon arvioidaan vuoden 2015 lopussa olleen noin 105 miljardia euroa, mikä oli noin 3 miljardia euroa enemmän kuin vuoden 2014 lopussa.

Valtion eläkkeisiin yli neljä miljardia euroa

Valtion eläkelain (VaEL) piirissä oli vuoden 2015 lopussa vajaat 150 000 vakuutettua. Keva maksoi vuoden aikana valtion eläkkeitä 4,4 miljardia euroa. Summa kasvoi edellisvuodesta kaksi prosenttia.

Kirkon eläkelain (KiEL) mukaan vakuutettuja oli vuoden 2015 lopussa noin 18 000. Evankelis-luterilaisen kirkon eläkemeno oli noin 180 miljoonaa euroa. Kelan toimisuhde-eläkkeiden eläkemeno oli noin 93 miljoonaa euroa.

Kukin eläkejärjestelmä vastaa omasta rahoituksestaan ja rahaston sijoitustoiminnasta. Keva vastaa kunta-alan eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta sekä koko julkisen sektorin työeläkeasioiden toimeenpanosta.

Keva on hoitanut lakisääteisesti valtion eläkejärjestelmän toimeenpanoa henkilöasiakkaiden osalta vuoden 2011 alusta sekä evankelis-luterilaisen kirkon ja Kansaneläkelaitoksen eläkejärjestelmän toimeenpanoa vuoden 2012 alusta.

Vuoden 2013 alusta Keva on hoitanut valtion eläketurvan valtiotyönantajiin liittyvät lakisääteiset tehtävät ja sopimusperustaisen evankelis-luterilaisen kirkon eläkemaksujen keräämisen.

Keva ei julkaise painettua vuosikertomusta, vaan tulos- ja vuosiraportit julkaistaan verkkosivuilla osoitteessa www.keva.fi. Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös julkaistaan sivuillamme 9.3.2016 Kevan valtuuskunnan käsittelyn ja hyväksynnän jälkeen.

Vuoden 2016 ensimmäinen neljännesvuosikatsaus julkaistaan viikolla 17.

Lisätietoja

Vt. toimitusjohtaja Tapani Hellstén, puh. 020 614 2204
Sijoitusjohtaja Ari Huotari, puh. 020 614 2205
Talousjohtaja Tom Kåla, puh. 020 614 2211

Dokumentit