Talous ja sijoittaminen Työelämä
Mikko Kenni:

Mitä tiesimme jo 15 vuotta sitten?

Blogi 10.2.2020 Mikko Kenni
Talous ja sijoittaminen Työelämä

Vuonna 2005 julkaistiin kunta-alan tulevaisuusbarometri kuntajohdon ja asiantuntijoiden näkemyksistä kuntien tulevaisuuden kehityssuunnista. Ajankohtainen teema, sillä Pohjoismaiden ministerineuvosto julkaisi 4.2. State of the Nordic Region 2020 -vertailuraporttinsa, joka ottaa osin kantaa tulevaisuusbarometrin käsittelemiin asioihin.

Ministerineuvoston raportin viesti oli selvä: Suomi erottuu selvästi muista Pohjoismaista, mutta ei positiivisessa valossa. Otetaan muutama nosto raportista:

”Suomessa on Pohjoismaiden alhaisin syntyvyys ja nopeimmin vanheneva väestö. Lisäksi käytettävissä olevat tulot ovat vuosina 2011–2017 laskeneet lähes puolessa Suomen kunnista. Muissa Pohjoismaissa tulot ovat nousseet kaikkialla, myös syrjäseuduilla. Suomessa maan sisäiset erot ovat aika merkittäviä. Kasvavia kaupunkiseutuja on kourallinen, ja iso osa kunnista on muuttotappiopaikkakuntia.”

Tiivistän seuraavassa muutamia raportin keskeisiä havaintoja, joita melko varmasti tiesimme jo 15 vuotta sitten ja joiden ei pitäisi tulla yllätyksenä asiaan perehtyneille. Nostan esiin myös yhden asian, jota kuntajohto tai asiantuntijat eivät osanneet tulevaisuusbarometrissa ennakoida. Siitä tarkemmin kirjoitukseni lopussa.

Barometrin kolme pointtia

Kunta-alan tulevaisuusbarometrin (myöh. tubaro) ensimmäinen johtopäätös käsitteli kuntien polarisaatiokehitystä, jossa arvioiden mukaan elinkeinoelämän, työpaikkojen ja väestön keskittyminen harvoille elinvoimaisille kasvuseuduille kiihtyy. Näitä kasvuseutuja ovat erityisesti pääkaupunkiseutu ja suurimmat yliopistokaupungit sekä niiden vaikutusalueella olevat kehyskunnat. Näiden elinvoimaisten seutujen ulkopuolelle jää vain harvoja menestyjiä.

Kehityksen myötä kunnat jakautuvat yhä selvemmin elinvoimaisiin menestyjiin ja taantuviin häviäjiin.

Toinen johtopäätös oli, että suomalaisten polarisaatiokehitys kiihtyy työllisyyden näytellessä suurta roolia. Esitettyjen arvioiden mukaan vuoden 2005 työllisyysaste ei riitä nykymuotoisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen, kun huoltosuhde heikkenee voimakkaasti.

Työllisyysasteen kehityksestä esitettiin hyvin erilaisia arvioita. Todennäköiseltä näytti tulevaisuus, jossa yhdistyy yhtäaikainen korkeana pysyvä työttömyys ja toimiala-/aluekohtainen työvoimapula, työvoiman kysynnän ja tarjonnan suhteen vaihdellessa huomattavasti eri tehtävien, toimialojen ja ennen kaikkea maan eri osien välillä.

Kolmas johtopäätös käsitteli julkisen talouden kestävyyttä ja kuntien roolin muutosta. Kuntatalouden nähtiin heikkenevän jo lyhyelläkin aikavälillä valtaosassa kuntia. Osassa pieniä sekä keskisuuria kuntia ajaudutaan taloudelliseen kriisiin, kun verotulot ja valtionavut eivät riitä kattamaan toimintamenoja.

Tämän kehityksen keskeisinä syinä ovat veropohjan kaventuminen ja huoltosuhteen heikkeneminen eläköitymisen sekä erityisesti pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa muuttotappion seurauksena, yritysten siirtyminen halvemman tuotannon maihin tai suomen sisällä alueille, jossa työvoimaa on saatavilla ja sosiaali- ja terveydenhuoltokulujen kasvu.

Esitettyjen arvioiden ja kuntien voimakkaan erilaistumisen perusteella on mahdollista, että syntyy kokonaan erilaisia kuntamuotoja eri oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

Näin siis ennakoitiin vuonna 2005.

Mitkä edellisistä 15 vuoden takaisista arvioista ovat toteutuneet eli mitä tiesimme melko varmasti jo silloin?

Aloitetaan ensimmäisestä johtopäätöksestä eli kuntien polarisaatiokehityksestä. Uusimpien analyysien mukaan vain neljä maakuntaa olisi vuonna 2040 pinnan yläpuolella väestönkasvun näkökulmasta, ja niistäkin Varsinais-Suomi vain juuri ja juuri. Seutukuntatasolla ainoastaan seitsemän seutua 70:stä näyttäisi kasvavan.

Näin ollen voidaan todeta, että 15 vuoden takaiseen arvioon nähden nykyinen realisoitunut kehitys on ollut negatiivisessa mielessä vieläkin voimakkaampi.

Mutta onko viime aikoina paljon mediassa käsitelty väestön pakkautuminen kasvukeskuksiin ja kaupungistuminen jotenkin uusi ilmiö, jota ei osattu ennakoida? Tähän lyhyt ja ytimekäs vastaus on, että ei ole. Tämä asia ennakoitiin jo 15 vuotta sitten - ja jo paljon tätä ennen.

Toinen johtopäätös käsitteli suomalaisten polarisaatiokehitystä ja työllisyyttä. State of the Nordic Region 2020-raportti vertasi Pohjoismaiden asukkaiden elintason kehitystä vuosina 2011–2017. Mittarina oli kotitalouksien käytettävissä olevat tulot, eli tulot verojen ja veroluonteisten maksujen jälkeen.

Raportin mukaan tulokset Suomen kohdalla ovat ”silmiinpistäviä”. Käytettävissä olevat tulot ovat laskeneet lähes puolessa Suomen kunnista samalla kun ne ovat nousseet kaikissa kunnissa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja Grönlannissa. Tämän lisäksi työllisyysasteessa on Suomen maakunnittain suuria eroja; aina noin 77 prosentista 65 prosenttiin. Näiden perusteella voidaankin todeta, että myös tässä asiassa 15 vuoden takaiset ennusteet ovat pitäneet hyvin kutinsa.

Tubaron kolmannessa johtopäätöksessä ennustettiin julkisen talouden kestävyyttä ja kuntien roolin muutosta. Kuntatalous näyttää vuoden 2019 tilinpäätösarvioiden valossa (edelleen) synkältä. Kolme neljästä Manner-Suomen kunnasta, eli yhteensä 225 kuntaa, teki vuonna 2019 negatiivisen tuloksen. Vuoden 2019 tilinpäätösarviot näyttävät uudella tavalla kahtia jakautuneen kuntakentän: Helsinki teki lähes 400 miljoonan euron positiivisen tuloksen, kun taas muut isot kaupungit jäivät vahvasti miinukselle.

Vuoden 2019 ja sitä edellisten vuosien tilinpäätösten pohjalta voidaankin todeta, että tämäkin kehitys osattiin ennakoida vuonna 2005, mutta taloudellinen polarisaatiokehitys kuntakentän sisällä on realisoitunut vielä ennakoitua voimakkaammin.

Suomalaisten suurten kaupunkien kesken polarisaatiokehitystä ei siis osattu arvioida tavalla, joka nyt näyttää toteutuneen. Myös kuntien roolin muutos ennakoitiin oikein, kun katsotaan viime aikoina käytyä keskustelua esim. kuntien lakisääteisten tehtävien erilaistamisesta lainsäädännöllä.

Mitä barometri ei huomannut?

Mutta sitten siihen, mihin kuntajohto ja asiantuntijat eivät tubarossa 15 vuotta sitten viitanneet ja mitä harva osasi ennakoida.

Kyseessä on suomalaisten syntyvyyden suoranainen romahtaminen.

Tubarossa kyllä puhutaan demografisesta muutoksesta ja huoltosuhteen heikkenemisestä, mutta suoraan syntyvyyden vähentymistä keskeisenä toimintaympäristön suurena ajurina ei nähty.

Vauvojen määrä on vähentynyt Suomessa koko 2010-luvun ja pienentynyt nyt 1800-luvun nälkävuosien tasolle. Tämä on asia, joka erityisesti pohdituttaa eläkevakuuttajia ja eläkejärjestelmän kanssa töitä tekeviä. Myös meitä kevalaisia.

Eläketurvan rahoitusnäkymät ovat lähivuosikymmeninä varsin vakaat, mutta syntyvyyden alenemiseen on suhtauduttava sen edellyttämällä vakavuudella. Pitkällä aikavälillä syntyvyyden lasku aiheuttaa eläkemaksuihin voimakkaan korotuspaineen, joka veisi Suomen kilpailukykyä merkittävästi heikompaan suuntaan, onhan kysymys työntekemisen hinnasta.

Julkaisimme vastikään vuoteen 2029 ulottuvan ennusteen (Kunta-alan ja valtion eläköitymisennuste 2020-2039 (pdf), jonka mukaan lähes joka kolmas kuntatyöntekijä eli yli 170 000 henkilöä jää eläkkeelle seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Erityisen huolestuttavaa on työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien suuri määrä ja sen kohdentuminen osittain ammattialoille, joissa on jo pulaa työvoimasta, kuten hoiva-alalla. Kunnilla ja koko yhteiskunnalla ei ole varaa jäädä odottamaan tämän ennusteen realisoitumista, vaan työvoimapulaan on kyettävä löytämään oikeat keinot ja toimenpiteet.

Toivottavasti blogikirjoittajan ei tarvitse vuonna 2030 todeta, että ”tämä asia arvioitiin melko varmaksi jo kymmenen vuotta sitten ja esitetty skenaario on toteutunut täysimääräisesti”.

Kirjottaja Mikko Kenni
Mikko Kenni Kehittämispäällikkö Kaikki kirjoitukset

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Tilaa RSS-syöte Tilaa RSS-syöte  

Lue lisää blogikirjoituksia