Blogisarja: Kolmas maailmansota ja eläke, osa 4/4
Tässä polveilevassa ja vähän oudossa blogisarjassa vastataan siihen, mitä kolmas maailmansota aiheuttaa eläkejärjestelmälle. Lisäksi nyt selviää, miten eläke, kolmas maailmansota, letut, mansikkahillo ja cappuccino liittyvät yhteen.
Blogisarjan ensimmäisessä osassa esiteltiin Hahmo, joka raahustaa ydinsodan jälkeisessä rutikuivassa maailmassa. Hahmo palaa mukaan blogin lopussa, kun kaikki ratkeaa, kun kaikki langat kiedotaan yhteen. Lisäksi etenkin toisessa ja kolmannessa osassa plösö eläkepappi ja kerettiläinen ovat ottaneet mittaa toisistaan.
Kolmannen jakson lopussa kerettiläinen järkytti eläkepappia kysymällä, selviääkö eläkejärjestelmä esimerkiksi kolmannesta maailmansodasta. Ja näin tarinamme jatkuu…
Kaiken se kestää – vai kestääkö?
Eläkepappi kohentaa hyllyvää ruhoaan, sormi oli lakannut piirtämästä hiekkaan. Pappi kumartuu kohti kerettiläistä ja kuiskaa hiljaa, oi niin hiljaa: ”Olet oikeassa, ei eläkejärjestelmä ihan kaikkea kestä. Vastauksessani olen koko ajan olettanut, että suomalaisen hyvinvointivaltion perusrakenteet toimivat normaalisti.”
”Entä jos eläkejärjestelmää kohtaa jokin taloudellinen kriisi, joka nakertaa järjestelmän pohjaa?” kerettiläinen kysyy.
”Eläkkeet eivät ole pikamatka vaan ylipitkä maraton, jossa katse on vuosikymmenten päässä. En voi kuvitella sellaista taloudellista kriisiä, joka kertaiskulla kaataisi järjestelmän. Jos iso kriisi tulee, siihen pitää reagoida. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikeitakin muutoksia. Silti vuosikymmeniä kehittynyt järjestelmä on edelleen olemassa, se ei voi kertaheitolla räjähtää taivaan tuuliin.”
Kerettiläinen tuhahtaa: ”Olen tämänkin kuullut moneen kertaan. Voisin haastaa sinua perustellusti lisää, mutta tämä blogi on jo nyt tarpeeksi outo ja pitkä, joten antaa olla. Mutta miten steppailee eläkejärjestelmä, jos päälle istahtaa kolmas maailmansota tai ydintuho?”
”Vaikka hypistelisin eläkealan pyhiä kirjoja ja laulaisin enkelten kielillä, myönnän – en voi 100 prosentin varmuudella ja käsi Eläketurvakeskuksen vuosikertomuksen päällä vannoa, että eläkejärjestelmämme toimisi kolmannen maailmansodan olosuhteissa. Vaikka järjestelmä on erittäin hyvä ellei täydellinen, taivun itsekin siihen, että ydintuhon jälkeen saattaa olla, ettei enää toimikaan. Tai jos toimii, niin viiveitä voi olla alkuviikosta.”
”Ja tiedätkö mitä nyt tehdään?” eläkepappi kysyy äkisti.
”No?”
”En jaksa tätä väittelyä enää. Lisäksi minuakin kiinnostaa kuulla, miten letut, mansikkahillo ja cappuccino liittyvät tähän tarinaan. Minä lähden nyt hakemaan kaivurini ja kippaan niskaasi oikein kunnon kasan hiekkaa.”
Kerettiläinen alkaa vimmatusti täyttämän pikku lapiollaan pikku ämpäriään, viskoo siinä sivussa pari lapiollista hiekkaa eläkepapin niskaan ja huutaa: ”Luuseri! Surkea luuseri!”
Eläkepappi alkaa nauraa ja lähtee vaappuen starttaamaan kaivinkonettaan…
Sienipilvi, vielä kerran
Klik. Klak. Klik. Klak. Klik… Kello raksuttaa huoneen pimeydessä.
”Missä minä olen?” Hahmo kysyy itseltään ja nousee aamuhämärissä sängyssä kyljelleen. Radioaktiivinen hiekka ei narsku hampaiden välissä.
Ovi aukeaa ja huoneeseen tulvii valoa. ”Hyvää huomenta! Kuinka täällä jaksetaan?”
Hahmo nousee istumaan. ”Lihakset ovat vähän väsyneet ja hellinä päiväkausien kävelystä, mutta ihan hyvä olo muuten. Missä minä muuten olen?”
”Tervetuloa Paratiisiin. Eläketurvajoukkommelöysivät sinut tajuttomana laaksomme lähistöltä ja toivat sinut tänne turvaan. Meillä on täällä puhdasta vettä ja vehreitä viljelyksiä. Kaikenlaista hyödyllistä puuhattavaa, millä rakennamme sienipilven jälkeistä yhteiskuntaa. Mutta tulepa nyt aamiaiselle!”
Hahmo ei liikahda. ”Tätä ovat VARMASTI muutkin tänne saapuneet ensimmäisenä kysyneet, joten minunkin täytyy. Joko teillä on eläkejärjestelmää?”
”Ei vielä, se on suurimpia kesken olevia projektejamme. Mallia ei ole vielä lyöty kiinni. Emme myöskään osaa päättää, pitäisikö sen olla täysin rahastoiva. ”
”Osittain rahastoiva, ehdottomasti! Ja mahdollisimman lähelle Suomen mallia. Se on paras kaikista. Aivan nerokas.”
”Hienoa, nyt ratkesi tämäkin kertaheitolla. Pistetäänkin eläkejärjestelmä pystyyn heti aamupalan jälkeen ja sitten voimme jatkaa vaikka kastelukanavan tekemistä. Mutta nyt sille aamiaiselle!”
Hahmo on edelleen hievahtamatta. ”En piittaa rusinoista leivässä enkä puurosta lautasella. Onko lettuja, mansikkahilloa ja cappuccinoa?”
”Löytyy, löytyy!”
Hahmo istuu yhä. Heiluttelee varpaitaan ja ummistaa silmänsä. Muistelee sotaa edeltänyttä aikaa. Kun hän oli juossut ”tärkeät” paperit laukussa kokouksesta toiseen. Liikenteen häly oli täyttänyt ilman.
Klik. Klak. Klik… Seinäkello jatkaa vakaata askellustaan.
Hahmo venyttelee. Lettujen ja cappuccinon herkullinen tuoksu leijailee nenään. Ei ole enää kiire mihinkään. Ei niin yhtään mihinkään.
