Markku Salomaa

Olen Kevan johtava asiantuntija. Kirjoitan työmarkkina- ja sosiaalipolitiikasta sekä eläketurvan kehittämisestä.

Blogisarja: Kolmas maailmansota ja eläke OSA 3/4

Kevan historian oudoin blogisarja on puolivälissä. Tämä on myös Kevan historian ensimmäinen blogisarja. Sen loppuun lukeva tietää, miten eläke, kolmas maailmansota, letut, mansikkahillo ja cappuccino kytkeytyvät toisiinsa. 

Ratkaisujen hetket alkavat lähestyä. Eläkepappi on kertomassa kerettiläiselle tarinaa. Hahmo on poistumassa kaupungista, joka ei olekaan autio. Mutta ennen kuin kongi kumahtaa ja palaamme näihin tarinoihin, pohditaan, saavatko nuoret koskaan eläkkeitä.

”Nuoret eivät tule koskaan saamaan eläkkeitä”

Jos seuraa suomalaista eläkekeskustelua huolimattomasti vain mediasta, syntyy helposti kuva, että järjestelmä on pettävällä pohjalla. Hyvin yleinen on myös väite, että suuret ikäluokat saavat eläkkeensä, mutta nuorille jää sukupolvikisassa vain luu käteen.

Mielikuvaa eläkejärjestelmän hataruudesta vahvistavat taistelut ja väännöt, joita viime vuosina on käyty. Kun pääministeri Matti Vanhanen esitti helmikuussa 2009 eläkeiän nostamista 63 vuodesta 65 vuoteen, syntyi konflikti maan hallituksen ja ay-liikkeen välillä. 

Myöhemmin taas Elinkeinoelämän keskusliitto ja ay-liike kilvan ampuivat toistensa esityksiä alas. Mutapainia kesti useamman vuoden. Syksyllä 2014, viiden vuoden vääntämisen jälkeen, työnantajat ja työntekijät sopivat vuoden 2017 eläkeuudistuksesta. 

Ja mitä sitten tapahtui? Vastakkainasettelu katosi. Rintamalinjojen molemmilta puolilta alettiin laulaa oodia suomalaisen eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuudesta ja autuudesta.

Ei siis mikään ihme, jos asioita kauempaa seuraavalle on jäänyt olo, että eläkejärjestelmässämme ei kaikki ole kunnossa. Ja nyt hyvät lukijat, eläkematsi jatkuu!

Eläkepaini on taitolaji

Eläkepappi on saanut saarnansa vauhtiin. Heltta pullean leuan alla lepattaa puheen tahtiin. Faktaa pukkaa niin että heikompaa hirvittää. ”Suomen malli on hieno. Vaikka eläkeyhtiöt kilpailevat keskenään joillain alueilla, toisaalla kohtalon langat kiinnittävät yhtiöt toisiinsa.”

Eläkeyhtiö voi ääritilanteissa tai virheiden seurauksena joutua vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Esimerkkinä voi pitää Eläke-Kansaa, joka ajautui konkurssiin vuonna 1995. Konkurssin seurauksena Eläke-Kansan vakuutuskanta jaettiin markkinaosuuksien suhteessa muille työeläkeyhtiöille.

Mitä vahinkoja konkurssi aiheutti Eläke-Kansan vakuutetuille (=työntekijöille) tai eläkeläisille? No ei minkäänlaisia. Eläkeläiset saivat täsmälleen saman suuruisen eläkkeen jostain toisesta yhtiöstä. Vakuutetuille kertyneet eläkeoikeudet säilyivät ennallaan. Ainoa muutos oli, että työnantajat alkoivat maksaa eläkemaksujaan Eläke-Kansan sijasta johonkin toiseen yhtiöön.

”Hei kuule eläkepappi, kyllä minä Eläke-Kansan tragedian tunnen. Tiedän, että jos yksittäinen TyEL-yhtiö puhalletaan pelistä pois punaisen kortin takia, muut jatkavat toimintaa sen puolesta. Mutta tämä ei ole kritiikkini ydin. Väitän, että eläkejärjestelmä ei ole ikuinen. Vielä tulee niin kova isku, että koko eläkejärjestelmä hajoaa!” 

Hiekkalaatikkojen ylle laskeutuu hetken hiljaisuus, väite jää leijumaan terävänä ilmaan. Eläkepapin oikea etusormi piirtää hiekkaan ympyrää. 

”Kyllä eläkejärjestelmä kestää lähes mitä tahansa. Olemme useamman kerran olleet tilanteessa, jossa eläkepommi on alkanut tikittää. Aina pommi on tehty vaarattomaksi. Vuosien 2007-2009 finanssikriisin johdosta lainsäädäntöä muutettiin pikaisesti, etteivät eläkealan toimijat olisi joutuneet tekemään epärationaalisia sijoituspäätöksiä. Uusin esimerkki on vuoden 2017 eläkeuudistus, jossa eläkeikää nostettiin ja eläkkeen karttumisen ehtoja muutettiin osin merkittävästi.”

Eläkepappi lopettaa paasaamisensa hetkeksi, jolloin kerettiläinen ehtii väliin. ”Väitän, että jokin moukarinisku on liian kova ja kehumasi eläkekone särkyy. Kestääkö eläkejärjestelmä muka kolmatta maailmansotaa tai ydintuhoa?”

Eläkepappi hätkähtää. Kysymys on outo, uus, sitä leimaa kerettiläisen uhmakkuus. Papin harmaat aivosolut alkavat juosta ja sinkoilla sinne tänne diiba-daaba-jargon-osastolle, mutta mitään vakiovastausta ei enää löydykään. 

Vaikka eläkepapin pääkopan sisällä pajatso on yllätyksestä kilahtanut typötyhjäksi, ulkoisesti tämä on tyyni ja nyökkää: ”Nythän tämä alkaa mennä mielenkiintoiseksi.”

Lisää sienipilveä

Kerrostalon mustassa oviaukossa näkyy liikettä. Kadulle kipittää harmaa rotta. Laiha eläin pysähtyy nuuskimaan pölyyn uponnutta kaasunaamaria. Rotta istahtaa ja katsoo, kun Hahmo katoaa horisontin varjoihin. 

Raunioiden onkaloista puikkelehtii ulos lisää rottia. Kaikki ovat laihoja ja nälkiintyneitä. Lauma kerääntyy kaasunaamarin ympärille. Kuin yhteisestä päätöksestä rotat lähtevät seuraamaan Hahmon jättämää jälkeä. Pimeys ottaa kaupungin otteeseensa.

Kolmososa on tullut päätökseensä. Mitä eläkepappi vastaa? Kumpi voittaa painin? Entä miten käy sienipilven jälkeisessä maailmassa vaeltavan Hahmon? Ja miten eläke, kolmas maailmansota, letut, mansikkahillo ja cappuccino liittyvät yhteen? Tämä kaikki ja paljon muutakin selviää viimeisessä, neljännessä osassa.