Blogisarja: Kolmas maailmansota ja eläke, osa 1/4
Sateisen syysillan iltauutiset pysähdyttivät. USA:n presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim alkoivat käydä sanasotaa, joka oli kovaa ja poikkeuksellista.
Trump nimesi Kimin itsemurhatehtävissä olevaksi ”rakettimieheksi” ja uhosi, että Yhdysvallat voi ”tuhota Pohjois-Korean kokonaan”. Kim vastasi, että hän ”kesyttää mielenvikaisen amerikkalaisen huru-ukon tulella”.
Kaikki tämä pullistelu sai miettimään, mitä jos tämä uhoaminen lähteekin käsistä? Mitä tapahtuu, jos ydinaseita oikeasti aletaan käyttää? Vähän myöhemmin putkahti mieleen, mitä tästä kaikesta voisi seurata suomalaiselle yhteiskunnalle tai vaikkapa eläkejärjestelmälle.
Vastuu siirtyy lukijalle
Alkuun varoitus. Ensimmäisen Kevan blogini ”Minne karkaa eläkevalta?” oli sikäli epäonnistunut, että se oli auttamattoman ylipitkä.
Ohjepituus on 2.500 merkkiä. Se taisi ylittyä noin kahdeksankertaisesti. Jos oletti, että sen lukee kuin normaaliblogin, niin lukija todennäköisesti kyllästyi jo alkupuolella ja jätti leikin kesken.
Nyt se tapahtuu uudestaan! Kun koetan kuvata ääritilannetta, sitä ydintä, viimeistä atomia, joka pitää eläkejärjestelmäämme pystyssä, en onnistu puristamaan sitä 2.500 merkkiin. En millään.
Jos haluat lukea kevyen ja nopean blogin, jätä homma suosiolla tähän. Toisaalta jos haluat tietää, miten kolmas maailmansota, eläkejärjestelmä, letut, mansikkahillo ja cappuccino liittyvät yhteen, kannattaa jatkaa.
Sienen muotoinen pilvi
Kävelijä raahustaa väsyneesti pitkin kaupungin autiota pääkatua. Hahmo pysähtyy. Kuiva ilma väreilee illan lämmössä. Hahmo nostaa kaasunaamarin peittämät kasvonsa kohti hiljalleen laskevaa, punaista aurinkoa.
Valtaosa rakennuksista on raunioina. Sienen muotoista pilveä seurannut paineaalto, helvetinmoinen kuumuus ja tulipalot ovat jättäneet jälkeensä vain rakennusten luurankoja, joiden ovi- ja ikkuna-aukot katsovat tyhjinä horisonttiin. Ennen niin vilkas ja eläväinen kaupunki on rutikuiva hiiltynyt hautausmaa.
Yksinäinen Hahmo nostaa kaasunaamarin pois kasvoiltaan. Pääkatu on täynnä kuoppia ja hiiltyneitä autonraatoja, lasimurskaa, roskia ja pölyä, joita kuiva radioaktiivinen tuuli hiljalleen siirtelee paikasta toiseen.
Hahmo miettii hetken: ”Olisiko viimeinkin syytä lopettaa etsiminen ja jäädä paikoilleen, luovuttaa?” Kaasunaamari tipahtaa väsyneistä sormista kadun pölyyn.
Eläkepapisto ja kerettiläiset
Suomalainen eläkekeskustelu on ollut viime vuosikymmenet aika uomiinsa kangistunutta. Asetelman voisi kuvata niin, että vierekkäin on kaksi hiekkalaatikkoa, iso ja pieni.
Isossa hiekkalaatikossa köllii eläkepapisto, jonka kirjahylly sisältää kaikki eläkealan Pyhät kirjat ja jolla on lopullinen totuus kaikkiin eläkealan ja vähän muidenkin alojen kysymyksiin. Tässä laatikossa nököttävät muun muassa työmarkkinajärjestöt, Eläketurvakeskus, Tela ja eläkealan toimeenpanijat.
Pienessä hiekkalaatikossa muutama harhaoppinen aina välillä huutelee ja heiluttaa nyrkkejään eläkepapistolle. Tässä laatikossa saattaa ainakin käväistä joku tutkiva journalisti tai eläkeläisjärjestön edustaja. Joku eläkepapeista voi katsoa kerettiläisiä kopeasti nenänvarttaan pitkin, mutta muutamat papiston jäsenet aina välillä myös suostuvat keskusteluun ja väittelyyn kerettiläisten kanssa.
Blogi on tältä erää päättymässä. Kakkososassa eläkepappi ja kerettiläinen alkavat ottaa matsia. Ja taustalla kaukana alkaa jo kuulua kolmannen maailmansodan jylinä…
