Kevan tilinpäätöstiedote 2018: Vanhuuseläkkeiden käsittelyaika lyheni, työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kasvoi

Eläkkeet Keva Talous ja sijoittaminen
Eläkkeet Keva Talous ja sijoittaminen

Kevan eläkeratkaisutoimintaa leimasi viime vuonna voimakkaasti työkyvyttömyyseläkehakemusten määrän kasvu. Eläkkeiden käsittelyajat ovat edelleen alan kärkeä. Kunta-alan eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta vastaavan Kevan sijoitukset päätyivät viime vuonna 3 prosenttia miinukselle. Vuoden lopussa sijoitusten markkina-arvo oli 50,1 miljardia euroa (51,9 miljardia euroa vuonna 2017).

Vuosi oli toimitusjohtaja Timo Kietäväisen mukaan selkeää eteenpäin menoa eläkevakuuttajan toiminnassa.

- Eläkkeiden käsittely oli kaikissa eläkelajeissa ripeämpää kuin työeläkealalla keskimäärin, hän kertoo. - Vanhuuseläkkeet käsiteltiin keskimäärin 23 päivässä. Lisäksi vanhuuseläkkeiden ja osittaisten varhennettujen vanhuuseläkkeiden käsittelyaika lyheni 3-4 päivällä edelliseen vuoteen verrattuna, hän iloitsee.

Vanhuuseläkkeistä kaksi kolmasosaa haetaan sähköisesti

Kaikkiaan Keva teki 70 259 eläke- ja etuuspäätöstä vuonna 2018. Sähköisten hakemusten osuus nousi jo 41 %:iin (vuonna 2017 36 %). Vanhuuseläkkeistä 67 % ja työkyvyttömyyseläkkeistä 19 % haettiin sähköisesti.

Vanhuuseläkepäätöksiä tehtiin 9,3 % vähemmän kuin viime vuonna. Lasku johtuu vuoden 2017 eläkeuudistuksesta ja siitä johtuvista järjestelmämuutoksista. Osittain varhennettujen vanhuuseläkkeiden suosio väheni ja päätöksiä tehtiin reilut 12 % vähemmän kuin vuonna 2017. Toinen eläkeuudistuksen myötä tullut uusi eläkevaihtoehto, työuraeläke, ei ole vielä saavuttanut suosiota: viime vuonna Keva antoi yhdeksän työuraeläkepäätöstä.

Työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutuspäätösten määrät kasvoivat viime vuonna tuntuvasti. Eniten työkyvyttömyyseläkehakemukset lisääntyivät yli 60-vuotiaiden ikäryhmissä sekä alle 45-vuotiaiden joukossa. Työkyvyttömyyseläkepäätösten (sis. osatyökyvyttömyyseläkkeet) määrä kasvoi 9,0 % ja kuntoutuspäätösten 11,6 %. Näiden käsittelyajat olivat edelleen selvästi lyhyemmät kuin työeläkealalla keskimäärin.

Kevasta annettiin viime vuonna 5 202 päätöstä oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen, mikä on vajaa 8 % edellisvuotta enemmän. Kuntoutuksen päättyessä noin 78 % palasi takaisin työelämään tai oli työmarkkinoiden käytettävissä.

Sijoitustuotoissa käänne vuoden lopussa

Kevan pitkän aikavälin sijoitustuotto on ollut erinomainen. Sijoitusten kumulatiivinen pääomapainotettu reaalituotto rahastoinnin alusta (vuodesta 1988) vuoden 2018 loppuun oli vuotta kohti 3,8 %. Vastaavan ajanjakson reaalinen keskituotto pääomapainottamattomana oli 5,1 %. Suomen eläkesektori käyttää pitkän aikavälin tuotoissa yleensä pääomapainottamatonta tuottoa. Viiden vuoden reaalituotto ilman pääomapainotusta on ollut 4,4 % (nimellistuotto 5,0 %) ja kymmenen vuoden 6,1 % (nimellistuotto 7,4 %).

Vuonna 2018 Kevan sijoitusten markkina-arvoinen kokonaistuotto kulujen jälkeen oli -3,0 %.

- Vuoden viimeinen neljännes käänsi sijoitustuloksemme miinukselle, toimitusjohtaja Timo Kietäväinen toteaa.

- Levottomuus leimasi koko sijoitusvuotta, eikä vuoden lopun tapahtumia markkinoilla voine kutsua kovin rationaalisiksi, sijoitusjohtaja Ari Huotari kuvaa. - Vuosi 2019 on alkanut markkinoilla positiivisissa merkeissä, mutta eivät taustalla olevat huolet ole todellisuudessa kadonneet mihinkään. Emmeköhän alkaneenakin vuotena näe vielä markkinoilla aikamoisia heilahteluja, hän lisää.

Omaisuuslajeista parhaan tuloksen tekivät pääomasijoitukset (16,5 %), noteeraamattomat osakkeet (13,5 %) ja kiinteistösijoitukset (7,0 %). Myös hedgerahastojen (0,3 %) tuotto oli positiivinen. Korkosijoitusten (-1,6 %) ja noteerattujen osakkeiden (-10,4 %) tuotot painuivat miinukselle.

Kevan sijoitusomaisuuden riskinmukainen markkina-arvo oli vuoden 2018 lopussa yhteensä 50,1 miljardia euroa. Markkina-arvosta korkosijoitusten osuus (sisältäen johdannaisten vaikutuksen) oli 42,1 %, noteerattujen osakkeiden osuus 34,4 %, pääomasijoitusten (sisältäen noteeraamattomat osakkeet) 9,3 %, hedgerahastosijoitusten 7,6 % sekä kiinteistöjen 6,6 %.

Kunta-alan vakuutettujen määrä ja palkkasumma kasvoivat

Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmän piirissä olevia vakuutettuja oli vuoden 2018 lopussa noin 535 000 henkilöä (vuonna 2017 528 000). Palkkasumma oli 17,4 miljardia euroa, jossa kasvua 3,4 % (vuonna 2017 16,8 miljardia euroa). Ennakoitua parempi kunta-alan maksutulo aiheutti sen, että eläkemaksut jäivät vain 310 miljoonaa euroa ulosmaksettuja eläkkeitä pienemmäksi. Työllisyysrahaston maksujen ja muiden erien jälkeen rahoituskate oli 178 milj euroa miinuksella (vuonna 2017 miinuksella 37 miljoonaa). Rahoituskate on negatiivinen tulevinakin vuosina, kun eläkemenoa tasataan rahaston turvin.

Kunta-alan maksutuloa kertyi 4,92 miljardia euroa vuonna 2018 (4,79 miljardia euroa vuonna 2017). Maksutulo kasvoi edellisvuoteen verrattuna 2,6 %. Keva maksoi eläkkeitä 5,2 miljardia euroa. Kunta-alan vakuutettujen määrä kasvoi noin 7000 henkilöllä. Määrä kasvoi jo toisena vuonna peräkkäin.

Valtion eläketurvan piirissä oli vuoden 2018 lopussa noin 134 000 vakuutettua. Keva maksoi vuoden aikana valtion eläkkeitä 4,68 miljardia euroa. Summa kasvoi edellisvuodesta 1,7 %.
Kirkon eläketurvan mukaan vakuutettuja oli vuoden 2018 lopussa noin 17 500. Evankelis-luterilaisen kirkon eläkemeno oli noin 204 miljoonaa euroa.

Keva maksoi Kansaneläkelaitoksen henkilöstön eläkkeitä 102 miljoonaa euroa.

Hallitus hyväksyi strategian

Kevan hallitus hyväksyi 7.3. kokouksessaan uuden strategian vuosille 2019-2025. Sen painopisteinä ovat tehokkuuden vahvistaminen, asiakkuuksien kehittäminen, digitalisaation hyödyntäminen sekä työeläkealan muutoksiin valmistautuminen.

Kevan tulostiedot

Kevan tulos- ja vuosiraportit sekä osavuositulokset julkaistaan osoitteessa www.keva.fi/tulostiedot. Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös julkaistaan sivuillamme 19.3.2019 Kevan valtuuskunnan käsittelyn ja hyväksynnän jälkeen.

Lisätietoja antavat:
toimitusjohtaja Timo Kietäväinen, p. 020 614 2201
sijoitusjohtaja Ari Huotari, p. 020 614 2205
talousjohtaja Tom Kåla, p. 020 614 2211