Kevan asiantuntemus toimialan parasta

Keva
Keva

Taloustutkimus Oy:n suorittaman asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan Kevan asiantuntemus on parasta työeläketoimialalla.

Asiantuntemus arvioitiin asiakkaiden mielestä myös tärkeimmäksi tutkimuksessa mitatuista asiakastyytyväisyystekijöistä. Marras-joulukuussa tehdyn tutkimuksen muutkin tulokset olivat Kevan osalta nousseet edellisiin vuosiin verrattuna.

Sekä Kevan saama yleisarvosana että suosittelua mittaava NPS-arvio on noussut vuodesta 2016. Yleisarvosanan osalta Keva nousi yli toimialan keskiarvon ja on alan kärkipään toimijoiden joukossa. NPS-arvion merkittävä nousu kertoo suositteluhalukkuuden voimakkaasta kasvusta vuoteen 2016 verrattuna.

Asiantuntemuksen lisäksi Kevan suositteluhalukkuutta lisäsi erityisesti asioiden sujuva hoituminen sekä luotettavuus.

Asiakkuustoiminnosta vastaavan Kevan varatoimitusjohtaja Kimmo Mikanderin mukaan voimakas kasvu tuloksissa on pitkäjänteisen työn tulosta: - Positiiviset tutkimustulokset ovat ilahduttavia, sillä panostamme jatkuvasti erinomaiseen asiakaskokemukseen ja asiakaslähtöisen toimintatavan kehittämiseen. Kehitettävääkin meillä vielä on, mutta tulokset kertovat, että olemme oikealla tiellä.

Tutkimuksessa haastateltiin Kevan toimeksiannosta 90 Kevan asiakasta. Tuloksia verrattiin Taloustutkimuksen marras-joulukuussa 2019 toteuttamaan toimialakohtaisen asiakastyytyväisyystutkimuksen tuloksiin työeläkevakuutustoimialalla. Toimialakohtaiseen tutkimukseen vastasi yhteensä yli 2200 työelämän päättäjää.