Eläkkeet

Kunta-alan, kirkon ja Kelan eläkkeensaajien vuosikirjeet on lähetetty
joulukuussa. Osa kirjeistä on vielä postin käsittelyssä.

Valtion eläkkeensaajien kirjeet postitetaan viikolla 2. 

Vuosikirjeessä kerrotaan muun muassa indeksikorotuksen prosenttimäärä, eläkkeen määrä tammikuussa ja eläkkeiden maksupäivät vuonna 2017.

Keva lähettää eläkkeensaajille yhteensä noin 700 000 vuosikirjettä. 

Vuosikirjeiden lisäksi osatyökyvyttömyys- ja osa-aikaeläkettä saaville lähetetään
ansiorajakirjeet tammikuun 2017 aikana. Kirjeessä kerrotaan paljonko
osatyökyvyttömyys- tai osa-aikaeläkettä saava voi ansaita vuonna 2017.

Sivuillamme myös