Eläkkeenhakijat tyytyväisiä Kevan toimintaan

Eläkkeet Keva Työelämä
Eläkkeet Keva Työelämä

Keva on julkisen alan eläkkeenhakijoiden mielestä nopea, luotettava, asiantunteva ja ystävällinen eläkepalvelujen tarjoaja. Tuoreesta asiakastyytyväisyystutkimuksesta selviää, että useampi kuin neljä viidestä vastaajasta oli erittäin tai hyvin tyytyväinen saamaansa palveluun.

Erityisesti vastaajat kiittivät sujuvaa eläkkeen hakuprosessia, päätösten selkeyttä ja hyvää asiakaspalvelua.

Eläkkeiden käsittely onkin Kevassa erittäin nopeaa. - Vanhuuseläke käsitellään keskimäärin 22 päivässä, mikä on selkeästi nopeampaa kuin alalla yleensä, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Taina Uronen.

Yhä useampi saa asiansa kerralla kuntoon

Kyselyyn vastanneiden mielestä eniten kehitettävää puolestaan nähdään nopeudessa, asiakaspalvelusta saatavissa toimintaohjeissa ja asiakaskeskeisyydessä.

Tässäkin yhteydessä saatu palaute on Urosen mukaan arvokasta: sitä käytetään palvelun kehittämiseen ja asiakaskokemuksessa olevien katvekohtien hiomiseen.

-Olemme tänä vuonna aloittaneet asiakaspalvelussa eri eläkelajeihin liittyvän osaamisen syventämisen, joten jatkossa voimme hoitaa yhä useamman asiakkaan tarpeet kerralla kuntoon. Samalla asiointi hoituu nykyistä nopeammin.

Uronen lupaa myös, että asiakkaan saamaan palvelukokemukseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. -Asiakas on aina palvelumme keskiössä. Tunnemme asiakkaamme ja tarjoamme laadukasta henkilökohtaista palvelua, Taina Uronen korostaa.

Omat eläketietosi –palvelun käyttö vahvassa kasvussa

Asiakaspalvelun parantamiseen tähdätään myös kasvavalla verkkopalvelujen tarjonnalla. Tämä näkyy jo nyt lisääntyneenä Omat eläketietosi –palvelun käyttönä. Kävijämäärät ovat kasvaneet vuoden aikana 35 prosentilla.

Uusimpia uudistuksia palvelussa ovat mahdollisuus hakea vanhuuseläkettä, selata asiakirjojaan ja saada niiden saapumisesta tekstiviesti sekä mobiilikäyttömahdollisuus.

Asiakastyytyväisyystutkimus lähetettiin kuntien, valtion, kirkon ja Kelan henkilöasiakkaille, ja siihen vastasi yhteensä noin 3 500 henkilöä.

Lisätiedot

Asiakaspalvelupäällikkö Taina Uronen, taina.uronen@keva.fi