Talous ja sijoittaminen Vastuullisuus
Jussi Karhunen:

Onko sijoittaminen kauneuskilpailu?

Blogi 7.9.2021 Jussi Karhunen
Talous ja sijoittaminen Vastuullisuus

Näinä aikoina on vaikea käydä keskustelua pääomamarkkinoista ilman, että keskustelu kääntyy pian kryptovaluuttoihin, meemiosakkeisiin tai vaikkapa Teslaan. Yhteistä näille sijoituskohteille ovat satumaiset tuotot lähimenneisyydessä, mutta myös ilmaan jäävä epäilys. Onko tuotoissa ollut kyse keynesiläisestä kauneuskilpailusta?

John Meynard Keynes on tullut monelle tutuksi taloustieteilijänä, ainakin nimen tasolla, sillä hänen ajatuksensa valtion roolista suhdannevaihteluiden tasaajana on osa ajankohtaista keskustelua pandemian jälkeisen maailman talouspolitiikasta.

Ehkä vähemmän tunnettua on, että Keynesin jo vuonna 1936 julkaiseman teoksen General Theory of Employment, Interest, and Money (Ethz.ch) 12. luku on loistava analyysi osakkeiden hintoja liikuttelevasta joukkojen psykologiasta.

Keynes itse ymmärsi osakesijoituksen tuoton muodostuvan yhtiöstä yli ajan saatavasta kassavirrasta suhteessa maksettuun hintaan.

Hänen oli kuitenkin vaikea ymmärtää osakkeiden hintojen päivittäistä heiluntaa muuten kuin spekulatiivisena pelinä, missä osakkeen hinnan markkinoilla määrittelee sijoittajien arvaus siitä, mitä muut sijoittajat ovat osakkeesta valmiit maksamaan kuukauden tai vuoden päästä.

Vapaasti suomennettuna: ”Sijoittajien toimintaa voi verrata sanomalehtien kilpailuihin, joissa pelaajat valitsevat kuusi kauneinta kasvoa sadan joukosta. Palkinnon saa se, jonka valinnat parhaiten heijastavat muiden pelaajien keskimääräistä mielipidettä. Kilpailussa on lopulta siis kysymys sen arvioinnista, mitä muut pelaajat odottavat keskimääräisen mielipiteen olevan.”

Menestyminen vaatii rohkeutta mennä myös vastavirtaan

Spekulatiivisten kuplien tunnistaminen on usein vaikeaa niiden syntyessä.

Esimerkiksi kryptovaluuttojen ja meemiosakkeiden tapauksessa on kuitenkin vaikea nähdä miten sijoituksen tuotto voisi perustua muuhun kuin toiveeseen siitä, että joku pitää niitä tulevaisuudessa vielä kauniimpana.

Keynes ei ollut muuten mikään leipäpappi, vaan toimi menestyksellä yliopistonsa Cambridgen King’s Collegen säätiön varojen hoitajana.

Hänestä kehkeytyi oman aikansa arvosijoittaja, joka osti ymmärtämiensä yritysten osakkeita kaukana kauneuskilpailujen kärkisijoista. Hänen 25 vuoden aikana saavuttamansa 16 % vuotuinen tuotto kelpaisi tämän päivän eläkesijoittajalle oikein mukavasti.

Kevan sijoitustoiminnan tavoitteena on turvata kunnallisen alan työntekijöiden eläketurva hyvillä pitkän aikavälin tuotoilla.

Päivittäin muuttuvien hintojen ja kvartaalivertailujen maailmassa ei ole aina helppoa pysyä pois sijoitusmaailman kauneuskilpailuista, mutta menestys sijoittamisessa vaatii toisinaan rohkeutta mennä myös vastavirtaan.

Kirjottaja Jussi Karhunen
Jussi Karhunen Johtaja, osakesijoitukset Kaikki kirjoitukset

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Lue lisää blogikirjoituksia