Paperittomien asiointipalveluiden käyttö on hyvin yleistä suomalaisten keskuudessa. Enemmistö suomalaisista, jopa yhdeksän kymmenestä (90 %) vastaajasta kertoo käyttävänsä jotain paperitonta asiointipalvelua, selviää Kevan teettämästä laajasta kyselytutkimuksesta.
Eniten palvelua kertovat käyttävänsä 35-54 -vuotiaat (92 %) ja käyttö on jonkin verran vähäisempää (80 %) nuorten vastaajien, 18-24 -vuotiaiden keskuudessa. Maakunnittain tarkasteltuna paperittomien palveluiden kannatus on suurinta Uudellamaalla Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Paperiton eläkeasiointi kiinnostaa
Suurin osa suomalaisista (52 %) haluaisi saada palvelua myös eläkeasioissa paperittomasti. Tärkeimmäksi syyksi paperittoman eläkepalvelun suosimiseksi nousee paperittomuuden nopeus (64 %) ja asioinnin selkeys (47 %).
Toisaalta vastaajat, jotka eivät halua käyttää paperitonta eläkepalvelua, nostavat tärkeimmäksi syyksi sen, että itseään koskevat tärkeät päätökset halutaan saada aina kirjallisesti (56 %).
Vaikka enemmistö (52 %) suomalaisista haluaakin saada eläkeasioissa palvelua paperittomasti, kuitenkin 64 prosenttia vastaajista toivoo, että eläkeasiointi olisi mahdollista sekä paperittomana että kirjallisena. Ensisijaisesti paperitonta palvelua halusi 18 prosenttia ja ensisijaisesti kirjallista 7 prosenttia vastaajista.
Kevan Omat eläketietosi -verkkopalvelu tunnetaan hyvin
Kevan paperittoman eläkeasioinnin mahdollistava Omat eläketietosi -verkkopalvelu on tunnettu Kevan asiakkaiden keskuudessa. Yhteensä 81 prosenttia vastaajista kertoo tietävänsä tai kuulleensa palvelusta. Nykyään Kevan Omat eläketietosi -verkkopalvelussa on vuosittain yli 1,6 miljoona kirjautumista.
- Kehitämme Omat eläketietosi -palvelua jatkuvasti, esimerkiksi eläkkeensaajat saavat palvelusta entistä paremmin tietoa eläkkeen maksuun liittyvistä asioita. Toteutimme myös eläkelaskurin eläkkeen aikana töitä tekeville, kertoo Kevan eläkejohtaja Eija Korhonen.
- Uudet palvelut lisäävät palvelun käyttäjämääriä. Olemmekin vuonna 2022 kertoneet asiakkaillemme tehostetusti paperittoman palvelun eduista. Paperittoman palvelun tilanneiden määrä on lisääntynyt tämän vuoden aikana yli 30 prosentilla ja tilaajia on nyt noin 160 000 kaikista asiakkaistamme. Vielä kuitenkin suuri osa asiakkaistamme saa myös paperikirjeitä Kevasta. Haluamme jatkossakin palvella myös niitä asiakkaitamme, jotka haluavat hoitaa paperilla omat eläkeasiansa, toteaa Kevan eläkejohtaja Eija Korhonen.
Millainen kysely oli?
Kevan tutkimukseen vastasi 4 000 suomalaista eri puolilta Suomea. Otos on valtakunnallisesti edustava sukupuolen ja maantieteellisen sijainnin (maakunnittain) mukaan. Tutkimuksen toteutti Kevan toimeksiannosta Pohjoisranta BCW.
Kevan elakealan ajankohtaistutkimus - paperiton eläkeasiointi 120123.pdf (2085 kb)
Lisätietoja tutkimuksesta:
- Kevan johtaja asiantuntija Ismo Kainulainen p. 050 517 3594
- Kevan eläkejohtaja Eija Korhonen p. 040 750 3193