Tutkimuksen mukaan Kevassa korostuvat työn merkitys ja sisältö. Kaikki tutkimukseen vastanneet suomalaiset antoivat heikoimmat arviot kysymyksiin, joilla kartoitettiin tehtävän vaatimusten mukaista palkkausta ja palkitsemista. Tutkimus oli osa Oikotien Vastuullinen työnantaja -kampanjaa.
”Huikea tulos, kevalaiset todella kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä”, Hanna Auvinen Oikotieltä totesi tutkimuksen tuloksia selatessaan.
Työn sisältö ja merkitys ovat nousseet Kevan vahvuuksina esille myös aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta Vastuullinen työnantaja -tutkimuksessa tulos oli entistä selvempi. Asiaa kysyttiin viidellä eri kysymyksellä, joihin keskimäärin 85 prosenttia kevalaisista valitsi viisiportaisella asteikolla vaihtoehdot ”melkein tai täysin samaa mieltä”.
Kevalaisten vastaukset olivat tällä työnantajan vastuullisuuden osa-alueella positiivisempia kuin koko tutkimuksen vastaajajoukolla ja millään vertailuryhmällä.
Mitä työnantajan vastuullisuus on?
Tutkimus perustui Oikotien Vastuullinen työnantaja -ajatteluun. Siinä työelämän vastuullisuus on kiteytetty aihepiireihin, joita tutkittiin ja joita kehittämällä työnantajat voivat luoda parempaa työelämää:
- Syrjimättömyys
- Joustaminen ja työelämän tasapaino
- Esimiestyöhön panostaminen
- Työn sisältö ja merkitys
- Tehtävän vaatimusten mukainen palkkaus
- Uskomme kestävään kehitykseen
Lisäksi kyselyssä tutkittiin hakijakokemusta.

Kevan ja vertailuryhmien työnantajavastuullisuuden osa-alueet
Hakijakokemus vastaa todellisuutta
Tutkimukseen vastasi 32 kevalaista, jotka olivat tulleet työeläkevakuuttajan palvelukseen viimeisten kolmen vuoden aikana. Heidän arvionsa mukaan Kevan hakuprosessi oli vähintään kohtuullisen sujuva. Kahdeksan vastaajaa kymmenestä arvioi, että ”hakuprosessin aikana syntynyt mielikuva työnantajasta vastaa todellisuutta”.
Samaa mieltä kysymysten kanssa olevien osuus oli Kevassa suurempi kuin vertailuryhmissä. Erityisen selvä ero syntyi vertailussa kaikkiin tutkimukseen vastanneisiin.
Avoimempaa puhetta palkoista?
Oikotien tutkimuksessa alhaisimmalle tasolle koko koko vastaajajoukossa ja eri vertailuryhmissä jäi ”tehtävän vaatimusten mukainen palkka ja palkitseminen”. Sama tulos saatiin myös Kevassa.
”Suomessa ei olla totuttu puhumaan palkoista”, Auvinen toteaa.
Kevan tulosta selittää lisäksi se, että työpaikalla on käytössä sopimuspalkat. Niinpä Kevassa täysin tai melko samaa mieltä olevien osuus jäi samalle tai alhaisemmalle tasolle kuin koko tutkimusjoukossa ja vertailuryhmissä.
Vastuullisuuden neliapila
Työnantajan vastuullisuus on yksi neljästä aihepiiristä, joista Keva kantaa vastuuta:
- vastuu asiakkaista
- henkilöstä
- sijoitustoiminnasta
- tavastamme toimia.
Kevassa vastuulliset toimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan osana arkista työtä, jolloin ne eivät jää irrallisiksi tai "päälle liimatuiksi".
Hanna Auvinen nosti tutkimuksesta erityisesti esille tuloksen, jonka mukaa kevalaiset antoivat hyvän arvioin kestävää kehitystä konkretisoivaan kysymykseen ”työnantajani tekee konkreettisia tekoja kestävän kehityksen edistämiseksi”.
Poikkeustila vähensi vastaajajoukkoa
Oikotien vastuullisuustutkimus toteutettiin pahimman koronapandemian aikana huhtikuussa, ja sen vuoksi muutamat työnantajat joutuivat luopumaan tutkimuksesta ja vastaajamäärät jäivät odotettua pienemmiksi.
Yhteensä tutkimukseen vastasi reilut 4000 ihmistä. Kevalaista tutkimukseen vastasi 163 eli noin joka kolmas. Se on selvästi vähemmän kuin esimerkiksi Kevan henkilöstötutkimukseen vastanneiden osuus.
”Tutkimusaika varmasti vähensi vastaajajoukkoa, mutta juuri tällaisina aikoina työnantajan vastuullisuus todella punnitaan”, kiteytti Hanna Auvinen.
Lisätietoja:
Laura Sundqvist, Keva, p. 0206142066 ja laura.sundqvist (at) keva.fi
Hanna Auvinen, Oikotie, p. 050 3556138 ja hanna.auvinen (at) sanoma.fi
Oikotien Vastuullinen työnantaja -kampanja ja tutkimus
Kevan vastuullisuus ja vastuullisuusraportointi
Vahvuudet ja kehittämiskohteet
Kevan vastuullisuuden vahvuudet työnantajana:
- Joustaminen ja työelämän tasapaino
- Vastuullinen esimiestyö
- Työn sisältä ja merkitys
- Hakijakokemus: syntynyt mielikuva työnantajasta vastaa hyvin todellisuutta
- Vastuullisuusohjelma tavoitteineen ja aikatauluineen
- Keva tekee konkreettisia tekoja kestävän kehityksen edistämiseksi
Kevan vastuullisuuden kehittämiskohteet työnantajana:
- Palkkatasa-arvon edistäminen
- Palkkojen perusteiden selkeys ja avoimuus
- Tasavertaisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumisen seuraaminen tai siitä viestintä
