Laura Rinne

Työelämäasiantuntija Kevassa. Kirjoitan työurien tukemisesta ja johtamisesta.

Osatyökykyisyys ja mojova asennemuutoksen paikka

Jos polvesi on kipeä ja työsi fyysistä, häämöttääkö eläke näköpiirissä? Jos olet asiantuntija mutta et onnettomuuden seurauksena pysty tuijottamaan tietokonetta kahdeksaa tuntia päivässä, onko urasi mennyttä?

Suomessa on monia EU-maita lyhyemmät työurat (World Economic Forumin julkaisu). Onko syynä siihen osittain joustamattomat työmarkkinat, joilla ei ole helppoa valita osa-aikaisen työn tekemistä sen sijaan, että jää kokonaan pois töistä?

Normaalin työajan myytistä työn tuunaamiseen

Myytti normaalista työajasta ja normaalista työntekijästä istuu vielä aika sitkeässä. Normi on kahdeksan tuntia päivässä – sitä työtä, jota sinut on alun perin palkattu tekemään. Terveydentilan tai perhetilanteen vuoksi tästä normista poikkeaminen on yhä usein hankalaa.

On kuitenkin myös lukuisia esimerkkejä työpaikoista, joilla työn ”tuunaaminen” ja muut järjestelyt ovat arkipäivää. Monet työnantajat näkevät jo tehtävien ja työaikojen jouston yhtenä työnantajakuvan vahvuutena.
 

Osatyökykyinen-käsitteessä tärkeää on juuri työkyky, joka on hyödynnettävissä – ei työkyvyn puute.

 
Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat käyttävät nykyisin sujuvasti termiä osatyökykyinen, kun puhutaan ihmisestä, joka syystä tai toisesta pystyy osallistumaan työelämään (vain) osittain. Vakuutus- ja kuntoutusalalla osatyökykyisyys on seurausta henkilön ”viasta, vammasta tai sairaudesta”. Tällöin vakuutuslaitos voi tukea taloudellisesti ja tarjota kuntoutusta. Osatyökykyinen-käsitteessä tärkeää on juuri työkyky, joka on hyödynnettävissä – ei työkyvyn puute.

Yli puolet julkisen alan työntekijöistä kokee, että heidän työnantajansa suhtautuu myönteisesti työssä käymiseen osittain työkykyisenä (Kevan tutkimus: Julkisen alan työhyvinvointi 2016).  Kokemus on selvästi luottavaisempi kuin vielä muutama vuosi sitten. Toivottavasti sote- ja maakuntauudistus ei muuta tätä suuntaa.

Kaikki hyötyvät ”kaikki pelaa” -hengestä

Laajempaa työelämän asennemuutosta kuitenkin kaivataan vielä. Onko todella niin, että asiantuntijatehtävissä työn ja informaation määrää ei voida yhdistää 20 tunnin tuottavaan työviikkoon?

Myös tehtävien vaihtaminen tai muokkaaminen terveydellisten syiden vuoksi on monesti pulmallista, vaikka työkiertoon ja osaamisen laajentamiseen muuten kannustettaisiinkin. Pitkään samassa organisaatiossa raskasta fyysistä työtä tehneelle moni soisi mahdollisuuden kouluttautua kevyempiin hommiin, jos terveys ei vanhaa työtä salli, mutta tämä vaatii organisaatiolta selkeitä työkykyjohtamisen vastuita ja rooleja – ja tahtotilaa työyhteisöltä.

Kriisissä ihminen löytää itsestään usein uusia puolia, ja saa uutta ymmärrystä elämästä. Kun kamppailee oman terveyden kanssa, empatia, luovuus ja arkisten asioiden arvostus kasvavat – jos katkeruus ei pääse valtaan.  Jos työnantajat osaavat valjastaa tätä kapasiteettia paremmin käyttöön, saattavat he nähdä, että monimuotoisuuden salliminen parantaa mainetta. Koko Suomen ”Kaikki pelaa” -hengestä ja kansantaloudesta puhumattakaan.