Työelämä Työkyky
Tapio Ropponen:

Kuuntelu ja kuuleminen

Blogi 26.11.2018 Tapio Ropponen
Työelämä Työkyky

Kauppias Vehviläinen Suonenjoelta ajoi pakettiautollaan kohti kotiaan Lampientaipaleella. ”Lentävät” pysäyttivät hänet ja aloittivat vanhan auton tarkastamisen. Autosta olikin tipahtanut eturekisterikilpi ja tätä kysyessään poliisit saivat kauppiaalta seuraavan vastauksen: ”Kyllähän se siinä alkumatkassa rämis, mutta mihin lie roiskahtannu”. – Kauppias Vehviläinen oli kuullut mitä tapahtui, vaan ei kuitenkaan siihen reagoinut

Kuuleminen

Eräs ystäväni sanoi mielestäni yhden suurimmista viisauksista: Kyllä elämä olisi helppoa, kunhan oppisi tulemaan itsensä kanssa toimeen.

Oppia tuntemaan itsensä, kuunnella ja kuulla itseään ja uskaltaa kurkistaa itseensä, omiin tunteisiinsa ja reaktioihinsa on avain kaikelle toisten ihmisten ymmärtämiselle.

Esimiestyössä on paljon tilanteita, joissa kohtaa erilaisia tunteita ja ajatuksia. Niiden käsittely ja ymmärtäminen on tie eteenpäin: Miksi minä reagoin näin, miksi tuo ihminen tai asia herättää minussa niin voimakkaita tunteita ja miksi minä niin kiivaasti vastustan tuota ehdotusta?

Ymmärtämisen kautta me muutumme, mutta ymmärtämisen täytyy ensiksi lähteä meistä itsestämme.

Kuuntelu

Hakeudumme usein seuraan, jossa saamme vahvistusta omille ajatuksillemme. Ihmiset, jotka tukevat meitä niissä, ovat hyviä ystäviä. Mikäli he eivät ymmärrä ajatuksiamme tai ole samaa mieltä, heistä tulee helposti vihollisia.

Elämässä on varmasti tänä päivänä yksi suurimmista puutteista se, että emme kuuntele emmekä osaa kuunnella. Jos osaisimme luoda tilaa kuuntelulle ja sitä kautta yrittäisimme ymmärtää toista ihmistä, välttyisimme monilta ongelmilta ja väärinkäsityksiltä.

Usein sekoitamme ymmärtämisen ja samaa mieltä olemisen. Voimme ymmärtää ja olla ihan omaa mieltä, mutta ymmärtämisen kautta voimme antaa arvon toisellekin. Emme voi sanoa, miltä toisesta tuntuu, koska sitä tunnetta emme tiedä. Sen sijaan voimme pyrkiä ymmärtämään toisen tilannetta.

Hoitotyössä kuunteleminen ja kysyminen on arkipäivää. Ilman sitä ei voi laadukasta työtä tehdä. Mitä parempi tunteensiirto syntyy, sitä luottamuksellisemmin voi puhua ja kysyä vaikeitakin asioita. Tällöin myös ymmärrys toisen ihmisen tilanteesta lisääntyy.

Kielteiset tunteet

Jos kymmenen ihmistä esittää mielipiteen sinusta, niin mahdollisesti puolet sanoo sinun olevan ihan kiva ihminen ja toinen puoli taas toteaa, etteivät he oikein sulata sinua.

Useinhan toisissa ihmisissä ärsyttää ne piirteet, joita ei millään sietäisi itsessään. Ei ole helppoa kurkistaa omiin vajavaisuuksiinsa, vaan ne on niin paljon helpompi nähdä toisessa ihmisessä. Ei ole helppoa ohjata toista ihmistä kysymyksillä pohtimaan tunteitaan – samalla kuitenkin voi auttaa häntä löytämään kielteisille tunteilleen taustoja.

Matka omaan minään tekee usein kipeää ja vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Elämä tänä päivänä totuttaa meitä pikavoittoihin ja nautintoihin tässä ja nyt.

Muutos

Uusien asioiden oppiminen ja ymmärtäminen tuo mukanaan usein pelkoa ja ahdistusta. Kovin tuttua työelämässä, kun muutoksia pyritään viemään läpi.

Usein jää miettimättä muutoksen kokonaisuus: mitä muutoksessa menetämme, mitä puolestaan opimme ja mitä hyvää muutos tuo tullessaan. Häviääkö sen mukana vanhan työn arvo. Mikäli näistäkin asioista vakavasti keskusteltaisiin ja kuunneltaisiin ihmisten ajatuksia, niin muutos voisi solahtaa huomattavasti kivuttomammin, eivätkä ihmiset kokisi uhkaa ja pelkoa. Kenties tuolloin muutoksen vetäjäkin saisi kiitosta.

Itsekkyys

Ihmisellä on annettavaa toiselle ihmiselle silloin kun hän voi hyvin. Tämä edellyttää sitä, että pitää itsestään huolta. Jotta taas voi pitää itsestäsi huolta, siihen tulee olla aikaa.

Ajan ottaminen itselleen vaatii tiettyä itsekkyyttä. Tämä korostuu eritoten tämän päivän työelämässä. Jotta jaksaa ja pärjää, tulee olla myös itsekäs. Kukaan muu ei tule sinusta huolehtimaan, ellei itse sitä tee. Tukea kyllä saa eri tahoilta, mutta kukaan ei voi päättää asioista puolestasi.

Itsekkyys merkitsee rajaamista. Se merkitsee, että osaa sanoa ei, se merkitsee tasapainoilua. Tasapaino merkitsee tunnetta siitä, että on oikeaan aikaan oikeassa paikassa eikä tunne syyllisyyttä.

Anthony De Mello toteaa kirjassaan Havahtuminen; Useimmat ihmiset ovat unessa, vaikka eivät tiedä sitä. He syntyvät unessa, elävät unessa, menevät naimisiin unessa, siittävät lapsensa unessa, kuolevat unessa heräämättä koskaan.

Kirjottaja Tapio Ropponen
Tapio Ropponen Kirjoittaja toimi Kevassa johtajaylilääkärinä Kaikki kirjoitukset

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia