Eija Korhonen

Eläkeyksikön johtaja, kirjoitan eläkkeistä ja asioista niiden ympärillä.

Haittaako, jos kahvikutsu siirtyy kolmella kuukaudella?

Muutama vuosikymmen sitten 50 vuotta täyttävä sai lahjaksi kiikkustuolin idealla, ”kyllä se tuosta parin vuoden sisään eläkkeelle joutuu”. Mutta mitä nyt? Vanhuuseläkkeelle pääsee tänä vuonna kolme kuukautta vanhempana kuin vuonna 2017. Enää ei eläkekahveja juoda 63-vuotispäivän kynnyksellä vaan kahvinjuonti siirtyi kolmella kuukaudella eteenpäin. Nähtäväksi jää, jäävätkö ihmiset myöhemmin eläkkeelle kuten on toivottu. 

Lain laatijoilla on oletuksena, että työkykyä löytyy. Työelämän muuttuessa ja kehittyessä työn fyysinen rasitus onkin vähentynyt. Haasteena jatkossa on varmistaa ja säilyttää työn mielekkyys, jotta eläkeiän nousu toteutuu. Osa haluaa joka tapauksessa ehdottomasti jatkaa työelämässä eläkeiän jälkeen.

Näin varmasti suuren osan kanssa on. Itsekin pääsen juomaan parit eläkekahvit tässä kuussa tarmokkaiden naisten kanssa, joita ei millään kriteereillä osaisi arvata eläkeikäisiksi. Missä ovat kiikkustuolit ja sukankutimet?!

Työssä jatkamisella monenmoista mielekkyyttä

Osa meistä jää eläkkeelle heti, kun se on mahdollista iän puolesta. Osa taasen jatkaa töissä niin kauan kuin se työnantajalle sopii. Kuntasektorilta vanhuuseläkkeelle jäätiin vuonna 2017 keskimäärin 64,1 vuoden iässä, vaikka viime vuonna kuitenkin oli mahdollista eläköityä jo 63 vuoden iässä. Tuohan siis tarkoitti sitä, että osa jatkoi töissä kauemmin kuin oli aivan välttämätön pakko. Joka vuosi on aina jopa muutama prosentti niitä, jotka jäävät vanhuuseläkkeelle vasta 68 vuoden iässä. Osa taitaa senkin jälkeen vielä jatkaa työntekoa.

Yksi varma syy työssä jatkamiseen on työn mielekkyys. Kukaan ei jaksa pinnistellä viittä vuotta ”ylimääräistä” työssä, joka ei tuota tekijälleen nautintoa.  

Mistä mielekkyyttä sitten saadaan? Mahdollisuus oppia uusia asioita? Saattaa tulla joillekin yllätyksenä, mutta ihminen voi oppia uusia asioita elämän läpi. Muistan parinkymmenen vuoden takaa keskustelun työkaverini kanssa, joka oli + 60 v. Hän päätti siirtää vanhuuseläkkeelle jäämistä, koska halusi näyttää itselleen, että kyllä sitä vanhanakin vielä yhden lakimuutoksen kujeet oppii. Juu ja kyllä hän oppi, nopeammin kuin suurin osa meistä häntä vuosikymmeniä nuoremmista.

Entä miten vaikuttaa uteliaisuus? Halu olla mukana tekemässä jotain uutta ja mullistavaa? Osalla meistä ihmisistä on marjanpoimijan luonteenlaatu, siis ”tuolla kauempana taitaa siintää hyvä marjamätäs” ja ”tuon mättään” jälkeen katse helposti jo tähyääkin hieman kauemmas kohti uusia seikkailuja.  Marjanpoiminnassa sinänsä ole mitään uutta ja mullistavaa, mutta marjastushan on löytöretkeilyä. Uuden aarrekätkön etsimistä.  

Mukavat työkaverit, joita ei halua vaihtaa? Työyhteisö pitää sisällään myös sosiaalisia suhteita ja aika moni meistä on saanut työkavereiden lisäksi työpaikalta ystäviä, joiden kanssa vietetään aikaa myös työpaikan ulkopuolella. Tärkeiksi tulleita hmisiä, joiden kanssa on mukava tehdä töitä ja vaihtaa ajatuksia maailman menosta. 

Kun työ on ollut keskeinen osa elämää, voi eläköityminen tuntua ajatuksena jopa sietämättömältä. ”Olisi minulla muutakin annettavaa maailmalle kuin istua tässä laiskana.”  Heille eläkeiän nouseminen oli varmasti hyvä uutinen. Osa taasen huokaisee helpotuksesta ja toteaa ” Vihdoinkin voin itse päättää mitä teen!”  Ihminen etsii koko elämänsä merkityksellisyyttä elämäänsä, jotain mielekästä tekemistä olipa hän sitten töissä tai eläkkeellä.

Toivotan kaikille tänä vuonna eläkkeelle jääville nautinnollisia löytöretkiä eläkkeen parissa! Ja meille työelämässä uraamme jatkaville aina vain parempia marja-apajia – omat kahvittelut saavat rauhassa odottaa.