Työelämä Työkyky
Kati Korhonen-Yrjänheikki:

Epävarma ja turvallinen työelämä?

Blogi 26.1.2022 Kati Korhonen-Yrjänheikki
Työelämä Työkyky

Koska kaikki on epävarmaa, mikä tahansa on mahdollista. Upea tilanne vai määrittelemätön uhka?

Turvallisuuden kokemus rakentuu pohjimmiltaan ihmisen kykyyn säädellä itseään, luoda yhteys toisiin ihmisiin ja luottaa yhteisöön. Kun ihminen on levollinen itsensä kanssa ja suhteessa toisiin ihmisiin, on tilaa ja voimavaroja epävarmuudessa tanssimiseen.

Digitalisaation ja pandemian sakea soppa

Digitalisaation ja pandemian keittämä sakea soppa on muuttanut perustavanlaatuisesti keskinäisen vuorovaikutuksemme ja toimintatapamme työssä ja vapaa-aikana. Heijastusvaikutukset näkyvät kaikilla elämän aloilla, liiketoiminnassa, taloudessa ja politiikassa.

Pandemia heitti meidät kertaheitolla avantoon opiskelemaan uimista. Työskentelytavat ja toimintaympäristö muuttuivat hetkessä. Ihmisiä koulutettiin ja siirrettiin pikavauhdilla, esimerkiksi sote-alalla, uusiin tehtäviin. Kouluissa opettajista tuli digitaalisen oppimisen fasilitaattoreita riippumatta siitä minkälainen kokemuspohja taustalla oli.

Työmäärä kasvoi perustehtävässä ja uuden oppiminen siihen päälle. Terveysriskit alkoivat aiheuttaa huolta. Ohjeistukset muuttuivat ja muuttuvat edelleen koko ajan. Ja silti, syntyi upeita työyhteisöjen onnistumistarinoita! Ja kyllä, myös todella kuormittavaa.

Muutoksen tuulet puhaltavat kunta-alalla voimakkaasti myös sote-muutoksen seurauksena, kun hyvinvointialueita rakennetaan ja kuntien tehtäväkenttä muuttuu.

Onko pandemia sittenkin lahja?

Onko - ironista kyllä - pandemia parasta mitä juuri nyt ihmiskunnalle voi tapahtua? Lahja, joka pakottaa ihmiset, yhteisöt ja yhteiskunnan kestävän kasvun tielle ja vahvistamaan uudistumiskykyään. Koska halusimme tai emme, epävarmuus toimintaympäristössä on pysyvää. Vastuullisuus ei ole optio, vaan välttämättömyys.

Pandemian kiihdyttämä digitalisaation hyödyntäminen on vasta alkusoittoa sille teknologiselle murrokselle, mikä lähivuosikymmeninä on luvassa.

Kun keitokseen lisätään ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden katoaminen kaikkein suurimpina mullistusten ja epävarmuuden tekijöinä, systeeminen shokki ja kerrannaisvaikutukset ovat valtavia ja arvaamattomia.

Meidän on ajateltava uusiksi koko elämäntapamme ja yhteiskuntamme.

Miten yksilön ja yhteisön turvallisuuden kokemus voisi perustua uudistumiskykyyn?

Mikä on turvallisuuden lähde toimintaympäristössä, joka on perusluonteeltaan epävarma ja täynnä yllätyksellisiä kehityskulkuja? Kyky oppia. Yksilöinä ja yhteisönä.

Jotta epävarma työelämä voi olla turvallinen, johtajalta edellytetään ennen kaikkea kykyä vahvistaa toivoa ja mahdollistaa yhteisöllistä oppimista.

Kestävän kasvun perustan edellytyksenä on rikastavan vuorovaikutuksen toimintaympäristö, joka perustuu vahvaan tietoiseen läsnäoloon, luottamukseen ja positiiviseen ihmiskäsitykseen. Vuorovaikutuksen laatu on avain.

Paras vakuutus elämän myrskytuulissa jokaiselle on vahva psykologinen, sosiaalinen ja ammatillinen pääoma.

Luotan itseeni, yhteisöön ja tulevaisuuteen. Hyväksyn, että mikään ei ole pysyvää. Se miten käy on parasta juuri nyt. Kuuntelen avoimin mielin ja tunnistan tunteeni. Olen arvostava ja utelias erilaisille ihmisille, ajatuksille ja tekemisen tavoille. Ei joko tai, vaan sekä että. Reflektoin omaa ajatteluani. Näen asiat useista suunnista yhtä aikaa.

Työkalupakissa vahva itsetuntemus, vuorovaikutustaidot, ammatillinen osaaminen, verkostot, kyky sanoittaa osaamisensa ja into oppia uutta luovat vahvan perustan työelämän muutoksen tuulissa seilaamiseen.

 

Kirjottaja Kati Korhonen-Yrjänheikki
Kati Korhonen-Yrjänheikki Kirjoittaja toimi työnantaja-asiakkuus- ja työkykyjohtaja Kaikki kirjoitukset

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia