Kirsi Karvala Kevan johtajaylilääkäriksi

Keva Työelämä
Keva Työelämä

Kevan johtajaylilääkäriksi on valittu LT, työlääketieteen dosentti, työterveyshuollon ja yleislääketieteen erikoislääkäri Kirsi Karvala. Hän aloittaa Kevassa 1.12.2019.

Kirsi Karvala toimii tällä hetkellä ylilääkärinä Työterveyslaitoksella asiantuntija-, tutkija- ja kouluttajatehtävissä. Lisäksi hän on toiminut asiantuntijalääkärinä työeläkeyhtiö Varmassa vuodesta 2015 alkaen.

Ennen Työterveyslaitosta Karvala on työskennellyt mm. työterveyslääkärinä ja terveyskeskuslääkärinä Helsingin kaupungilla sekä lyhyitä jaksoja sairaalalääkärinä useilla erikoisaloilla. Hän on toiminut aikaisemmin myös lääkärijäsenenä Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa.

Kirsi-Karvala_650x488.jpg

- Kirsi Karvalalla on vankka kokemus vakuutuslääketieteestä ja siten myös työkyvyn ja kuntoutusoikeuden arvioimisesta julkisella ja yksityisellä sektorilla, Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén sanoo.

Kirsi Karvala pitää työkykyhaasteita tämän ajan työelämän keskeisinä kysymyksinä.

- On kiinnostavaa nähdä, mitkä ovat työeläkevakuuttajan vaikutusmahdollisuudet niihin, hän sanoo.

Uuteen tehtäväänsä Karvala suhtautuu innostuneesti.

- Olen oppinut tuntemaan Kevan kehittämismyönteisenä työeläkealan toimijana. On hienoa päästä mukaan Kevan asiantuntijoiden joukkoon!

Johtajaylilääkäri raportoi varatoimitusjohtaja Tapani Hellsténille.

Lisätiedot:
varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén, p. 0400 603 144

Tilaus lähetetty!

Kiitos! Vahvista uutiskirjeen tilaus vielä sähköpostiisi pian saapuvasta viestistä.

Olet jo tilannut Kevan uutiskirjeen!

Näyttää siltä, että olet jo tilaaja, joten emme lisänneet sinua tilaajaksi toiseen kertaan, ettei sinulle tule turhia sähköpostikopioita.

Tilaus epäonnistui.

Oho, järjestelmässä tapahtui näköjään virhe, emmekä saaneet lisättyä osoitettasi tilaajalistaan. Kokeile vaikka uudestaan, ja jos ei auta, niin ota yhteyttä viestinta@keva.fi niin voimme tarkistaa asian.