Kevan hallitus esittää Kevan valtuutetuille, että kunnilta ja hyvinvointialueilta perittävän tasausmaksun alentamista jatketaan. Vuoden 2027 tasausmaksun määrä olisi 309 miljoonaa euroa, joka on 244 miljoonaa euroa alempi kuin vuonna 2026. Kevan valtuutetut päättävät maksusta marraskuussa Keva-lain mukaisesti, minkä jälkeen valtiovarainministeriö vahvistaa maksun Kevan esityksestä.
Kevan jäsenyhteisöjen rahoituksen tilanne on nykyisten tietojen ja oletusten perusteella aiempaa vahvempi. Vahvempi näkymä mahdollistaa tasausmaksun laskemisen jatkamisen aiempaa suurempana. Palkkasumman kasvu on edelleen hidastunut, ja vakuutettujen määrän kasvu on pysähtynyt Kevan jäsenyhteisöissä, mutta alhainen inflaatio ja ansioiden kasvu tukevat palkkasumman reaalikasvua.
Kevan jäsenyhteisöjen maksujen taso on alentunut vuodesta 2016 lähtien. Maksut muodostuvat kaikkien jäsenyhteisöjen maksamasta palkkaperusteisesta eläkemaksusta sekä tasausmaksusta, jota maksavat kunnat ja hyvinvointialueet.
Palkkaperusteinen eläkemaksu
Kevan eläkemaksurakenteessa keskimääräinen palkkaperusteinen eläkemaksu vastaa keskimääräistä TyEL-maksua Keva lain mukaisesti. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ehdotuksen mukaan vuoden 2027 TyEL-maksu olisi 24,4 prosenttia palkoista.
Palkkaperusteinen eläkemaksu muodostuu kaikille jäsenyhteisöille yhtä suuresta työansiopohjaisesta eläkemaksusta ja jäsenyhteisökohtaisesta työkyvyttömyyseläkemaksusta. Kevan hallitus esittää Kevan valtuutetuille, että vuonna 2027 työnansiopohjainen eläkemaksu olisi 23,86 prosenttia palkoista ja työkyvyttömyyseläkemaksu olisi keskimäärin 0,54 prosenttia palkoista. Työkyvyttömyyseläkemaksu olisi enintään 2,97 prosenttia palkoista. Palkkaperusteinen eläkemaksu säilyisi näin ollen keskimäärin samalla tasolla kuin vuonna 2026.
Palkkaperusteinen eläkemaksu sisältää työntekijän eläkemaksun, jonka työnantaja pidättää työntekijältä. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ehdotuksen mukaan työntekijän maksu on 7,3 prosenttia ja työnantajan maksu on keskimäärin 17,1 prosenttia vuonna 2027.
Tasausmaksu
Palkkaperusteisen eläkemaksun ylittävä osa tavoiteltavasta kokonaismaksutasosta peritään tasausmaksulla, jota maksavat kunnat ja hyvinvointialueet. Hallitus esittää Kevan valtuutetuille vuoden 2027 tasausmaksun kokonaismääräksi 309 miljoonaa euroa, joka vastaa noin 1,2 prosenttia arvioidusta palkkasummasta. Tasausmaksu olisi 244 miljoonaa euroa matalampi kuin vuonna 2026.
Esitetyllä tasausmaksulla vuoden 2027 kokonaismaksutaso alenisi yhden prosenttiyksikön ja olisi arviolta 25,6 prosenttia Kevan jäsenyhteisöjen palkkasummasta.
Tasausmaksun kokonaismäärästä 48,7 prosenttia peritään kunnilta ja 51,3 prosenttia hyvinvointialueilta. Kunnan tai hyvinvointialueen tasausmaksun määrä ei riipu maksetuista palkoista. Kuntien osuus tasausmaksusta jaetaan kuntien kesken verorahoituksen (ml. valtionosuudet) suhteessa ja hyvinvointialueiden osuus jaetaan hyvinvointialueiden kesken valtion rahoituksen suhteessa.
Lisätietoja
Viestintäjohtaja Reija Hyvärinen, p. 040 750 2999
