Kehotamme asiakkaitamme hakemaan perhe-eläkettä

Eläkkeet
Eläkkeet

Palvelemme asiakkaitamme vaikeassa elämäntilanteessa entistä paremmin. Syyskuun lopusta alkaen olemme lähettäneet asiakkaillemme tiedon heidän mahdollisesta oikeudestaan saada perhe-eläkettä sekä ohjeet eläkkeen hakemiseen.

Palvelemme asiakkaitamme vaikeassa elämäntilanteessa entistä paremmin. Aloitimme syyskuun lopussa 2022 uuden palvelun. Lähetämme edunsaajille kehotuskirjeen hakea perhe-eläkettä, kun Kevasta eläkettä saanut tai Kevassa vakuutettuna ollut työntekijä on kuollut.

Kirjeessä kerromme asiakkaillemme heidän mahdollisesta oikeudestaan saada perhe-eläkettä sekä eläkkeen oikea-aikaisesta hakemisesta. Ohjaamme näin heitä myös hakemaan eläkettä suoraan oikealta taholta.

Kirjettä alettiin lähettää, koska kokemuksemme mukaan osalta asiakkaistamme perhe-eläke on aiemmin jäänyt kokonaan hakematta tai sitä on haettu pitkälti takautuvasti. Tällöin hakija on voinut menettää huomattavan summan eläkettä, sillä perhe-eläkkeen saa takautuvasti vain hakemiskuukautta edeltäneeltä kuudelta kuukaudelta.

Keva saa ilmoituksen edunjättäjän kuolemasta Digi- ja väestötietovirastosta (DVV) sähköisesti. Keva saa samalla tiedon mahdollisista edunsaajista eli leskestä ja alle 20-vuotiaista lapsista. Mahdollisista avoleskistä emme kuitenkaan saa tietoa DVV:sta.

Jos edunjättäjä sai eläkettä tai hänen viimeinen työsuhteensa oli vakuutettu Kevassa, Keva lähettää edunsaajille kirjeen perhe-eläkkeen hakemisesta.

Kirjeitä on lähetetty syyskuun lopusta 2022 alkaen. Jos edunjättäjä oli kuollut ennen tätä, kirjettä ei lähetetä.

Miten perhe-eläkettä haetaan?

Perhe-eläkettä on aina haettava ja helpoiten eläkkeen hakeminen sujuu verkossa Omat eläketietosi –palvelussa. Perhe-eläkettä voi hakea myös paperilomakkeella.

Kelan maksamaa perhe-eläkettä voi hakea samalla lomakkeella (Omat eläketietosi -palvelussa tai paperilomakkeella), Keva lähettää tällöin hakemuksen sähköisesti Kelaan.

Eläkehakemus kannattaa tehdä mahdollisimman pian edunjättäjän kuoltua, sillä takautuvasti perhe-eläkkeen saa vain hakemiskuukautta edeltäneeltä kuudelta kuukaudelta.

Lesken oma eläke voi vaikuttaa leskeneläkkeen määrään

Lesken oman työeläkkeen määrä saattaa vaikuttaa leskeneläkkeen määrään. Voi käydä niinkin, että lesken työeläke vaikuttaa perhe-eläkkeen määrään siten, että perhe-eläkettä ei jää lainkaan maksettavaksi.

Lesken omien tulojen vaikutusta leskeneläkkeeseen voi arvioida laskurilla, joka löytyy sivulta perhe-eläke

Perhe-eläkettä kannattaa aina hakea

Perhe-eläkettä kannattaa kuitenkin aina hakea, vaikka olisikin epävarma oikeudestaan saada eläke tai eläkkeen määrästä.

Kun hakemus on saapunut Kevaan, tutkimme oikeuden ja laskemme eläkkeen määrän rekisteritietoja käyttäen. Annamme sen jälkeen asiasta valituskelpoisen päätöksen.

Lähetämme perhe-eläkkeen hakemiskehotuskirjeet käytettävissä olevien rekisteritietojen perusteella ja automatiikkaa hyödyntäen. Asiakkaan on kuitenkin aina itse huolehdittava perhe-eläkkeen hakemisesta.