Elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2022

Eläkkeet
Eläkkeet

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2022. Elinaikakerroin on 0,94659.

Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1960 syntyneiden vuonna 2022 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 5,341 prosenttia.

Elinaikakerroin pienentää myös vuonna 2022 alkavan työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviä työeläkelakien mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä lukuun ottamatta niihin sisältyvää tulevan ajan eläkkeen osuutta, johon elinaikakerrointa ei sovelleta.

Lisäksi elinaikakerroin vaikuttaa vuonna 2022 myönnettäviin työeläkelakien mukaisiin perhe-eläkkeisiin, osittaisiin varhennettuihin vanhuuseläkkeisiin ja työuraeläkkeisiin.

Elinaikakertoimen tarkoituksena on sopeuttaa alkavien työeläkkeiden tasoa ja eläkemenoa sen mukaan, miten odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä muuttuu.

Jos keskimääräinen elinikä jatkaa nousuaan, elinaikakerroin pienentää eläkkeitä. Tavoitteena on, että työntekijät korvaisivat elinaikakertoimen eläkettä pienentävää vaikutusta olemalla työelämässä nykyistä pidempään.