Talous ja sijoittaminen Vastuullisuus
Erika Tikka:

Ydinase työpöydälläni

Blogi 12.2.2019 Erika Tikka
Talous ja sijoittaminen Vastuullisuus

Eräänä aamuna löysin työpöydältäni ydinaseen. En toki kirjaimellisesti, vaan tutkittavanani olleen sijoitusidean kautta. Tällainen aamun aloitus ei ollut uutta, saattoihan yhtenä päivänä työpöydälläni odottaa saastuttajaksi väitetty energiayhtiö ja toisena päivänä riistokapitalistiksi mielletty vaatevalmistaja.

Vastuullisuus on painava sana, eikä vähiten sen vuoksi, että sen suora vastakohta on vastuuttomuus. Vastuullisen sijoittamisen kenttää hallitseekin välillä mustavalkoisuus; hyvä yhtiö vastaan huono yhtiö. Ollakseni vastuullinen sijoittaja minun täytyy lähteä tutkimusmatkalle, tiedostaen ja todenperäisyyttä etsien.

Vastuullinen sijoituspäätös on tiedonjanoa ja kyseenalaistamista

Tulevaisuus on yhä vähemmän entisen jatketta. Minulle vastuullinen sijoituspäätös on uteliaisuutta hahmottaa tätä polkua. Missä voimme odottaa merkittävimpiä teknologisia läpimurtoja? Mitä sairauksia pystymme vielä parantamaan? Kevassa tarkastelemme sijoituskohteita pitkäjänteisesti. Sijoitamme tänään yrityksiin, joilla on potentiaalia muuttaa ympyröivää maailmaamme - terveemmäksi, puhtaammaksi ja vastuullisemmaksi. Tällaisessa matkassa mukanaolo on minulle sijoittajana etuoikeus.

Vastuullinen sijoituspäätös rakentuu tiedon omaksumisen ja kyseenalaistamisen kulminaationa. Minulle on tärkeää luoda itsenäinen, perusteltu mielipide, jonka takana voin seisoa. Tämän myötä minun on myös siedettävä sitä epämukavuuden tilaa, jos muiden sijoittajien mielipide poikkeaa omastani. Mitä vaikeammin analysoitavasta tilanteesta on kysymys, sitä vähemmän löytyy niitä sijoittajia, jotka jaksavat käydä aikaa vievän selvitystyön kimppuun.

Vastuullinen sijoituspäätös hakee todenperäisyyttä – ja vielä korostuneemmin ristiriitatilanteissa

Ydinase, jonka löysin työpöydältäni, oli juuri tällainen tapaus. Olimme tiimissämme sijoittamassa yritykseen, joka jo vuosikymmenien ajan oli teknologiaratkaisuillaan tehnyt ajoneuvoista yhä turvallisempia, tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä. Yrityksen kuitenkin omisti kansainvälinen monialayritys, joka yhtenä tuotteenaan valmisti ydinaseiden osia. Kevassa emme periaatteellisista syistä sijoita ydinaseisiin.

Tärkeä osa yritysanalyysiä olikin selvittää sijoituskohteemme tosiasialliset yhteydet sen omistajaan. Kävi ilmi, että niitä ei ollut - yritys oli vaikutusvallaton, erillinen, täysin eri toimialan yritys. Tulkintamme vastasi myös käyttämämme riippumattoman analyysifirman kantaa. Päätimme sijoittaa yritykseen, hinnalla, joka heijasti sen väärinymmärrettyä asemaa.

Tämä tapaus on esimerkki tilanteesta, jossa olisi ollut helpompi kääntää sijoitusidealle selkänsä. Mutta mistä vastuullinen sijoituspäätös saikaan alkunsa? Ei helppoudesta, vaan tiedonjanosta, kyseenalaistamisesta ja epämukavuudesta olla eri mieltä. Meillä on vastuu turvata eläkkeet sijoitustuottojen avulla. Kyseinen yritys, alansa innovoijana, puhtaampaan ympäristöön pyrkivänä ja hyvää kassavirtaa tuottavana ansaitsi perustellun paikan sijoitussalkussamme. Tänä päivänä yrityksellä ei ole enää muodollisiakaan siteitä vanhaan omistajaansa.

Vastuullinen sijoituspäätös on moniulotteinen asia. Se vaatii minulta tinkimättömyyttä oman työni laatua kohtaan. Itsekuria keskittyä siihen, mikä on olennaista pitkällä aikajänteellä. Ja kärsivällisyyttä odottaa näkemykseni toteutumista viiveellä.

Ydinase poistui työpöydältäni. Odotan jo seuraavaa mielenkiintoista haastetta!

Kirjottaja Erika Tikka
Erika Tikka Johtaja, ulkoistetut korkosijoitukset

Pitkäjänteinen sijoittaminen on minulle sydämen asia. Kirjoitan sen eri ilmentymistä työssäni.

Kaikki kirjoitukset

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia