Pelollakin on puolensa

Pelko tunteena on elollinen varojärjestelmä. Kun me pelkäämme jotakin asiaa, niin me vältämme sitä. Me pelkäämme nimenomaan sitä, mitä emme tunne. Kaikki elolliset olennot pelkäävät. Tämän huomasi myös kauppias Vehviläinen Suonenjoelta. Kauppiaan kääriessä oikean käden hihaa ja koiran nuollessa rauhassa kaupan lattialle tippunutta maitoa, vallitsi rauhallinen, odottava tunnelma. Hihan kääriminen tarvittiin, että seuraava asiakas olisi saanut puutynnyristä pyytämiään silakoita. Kaapiessaan kädellään tynnyristä silakoita kyynärpäätä myöten joutui kauppias toteamaan, että jo ovat pirut arkiintunneet kun eivät käteen tartu.

Tieto lievittää pelkoa

Tietämättömyydestä syntyy kahdenlaista toimintaa; neroutta, tutkimusta ja tiedettä tai avuttomuutta, tuhoamista ja sekasortoa. Tuntemattoman paljastaminen ja todellisen tiedon esille tuominen saa tutkijat puurtamaan kammioissaan vuosia. On valloitettava korkeinkin vuorenhuippu ja pystytettävä sinne lippu. Tietämättömyys puolestaan aikaansaa avuttomuutta, on lyötävä toista, kun ei tiedä miksi itsellä on hätä. On käyttäydyttävä väkivaltaisesti erivärisiä, eri kielisiä, eri tavoin ajattelevia kohtaan, koska ei tunne heitä.

Osaamisen laventaminen vähentää pelkoja. Kun tietää, mitä puhuu, on helpompi sanoa se minkä haluaakin tuoda julki.

Ihmiset pystyvät pelon ja uhan edessä kokoomaan voimansa muuttaakseen asioita ja olosuhteita elämää säilyttävään suuntaan. Se on terveen ihmisen ominaisuus, halu pysyä itse hengissä, säilyttää ympäristönsä elinkelpoisena, parantaa sitä, auttaa kasvamista ja kehittymistä. Niin myös työyhteisö voi lähteä korjaamaan kriisiään sisältäpäin – eikä vain pelon vuoksi sulje silmiään ja yritä ratkoa niitä ulkoistamalla.

Sosiaalinen pelko

Pelko on tunne, johon liittyy jokin ulkoinen vaara tai uhka, toisin kuin ahdistuksessa, missä ihminen ei kykene tunnistamaan tunteen aiheuttajaa. Normaalia ja epänormaalia jännittämistä on vaikea rajata. Niin kauan kun pelko ei suoranaisesti estä toimintaa, se voidaan luokitella normaaliksi.

Joskus pelko näkyy ulospäin, joskus ei. Ihminen kuvittelee joutuvansa muiden huomion kohteeksi ja pelkää kokevansa nöyryytyksen. Jännittäjän mieli luo vaaran. Kun astun huoneeseen, kaikki varmaan tuijottavat minua. Näytelmä alkaa, kun on pakko mennä vastentahtoiseen tilanteeseen – on sitten esimiehen puhuttelu, esitelmän pito, suvun kahvikutsut tai täysi bussi.

Jos jännittäjän vaikeudet tulevat esiin työpaikalla, voi ympäristö toimia tukena. Jos työssä on hyvä, turvallinen ilmapiiri, avoin ja reilu keskusteluyhteys eikä siellä tarvitse pelätä asemansa puolesta tai pilkan kohteeksi joutumista, se kaikki toimii jännitystä vastaan. Aivan toisin vaikuttaa kierä työilmasto, jossa vallitsee ankara arvojärjestys. Siellä jännittäjä kärsii.

Pelko ja väkivalta

Pelko, josta ei ole pakoon pääsyä sitoo energiaa, lamauttaa yritteliäisyyttä, haittaa lepoa, estää itsenäistymistä, vie epätoivoisiinkin purkauksiin: aggressioihin, helpotuksen hakuun alkoholista, huumeista ja jopa itsemurhayrityksiin.

Väkivaltaisuus ja aggressiivisuus ovat psykologisessa mielessä usein reaktioita ylivoimaisen pelottavaksi koetuille avuttomuuden ja passiivisuuden tunteille.
Väkivaltaisuuden taustalla on yleensä epätoivoinen ja paniikinomainen sisäinen taistelu välttää oma kuviteltu fyysinen tuhoutuminen tai itsekunnioituksen ja omanarvontunteen menettäminen.

Väkivalta aiheuttaa puolestaan sen kohteeksi joutuneelle psyykkisen trauman. Jos trauma on suuri, niin se pystyy tuhoamaan jopa kypsän ja turvallisen persoonallisuuden. Mikäli näitä väkivallan aiheuttamia kokemuksia ja tunteita ei pääse pian alkushokin jälkeen käsittelemään, ne aiheuttavat usein postraumaattisen reaktion, josta voi kehittyä krooninen oireyhtymä. Tämä ilmenee persoonallisuuden kuihtumisena, joka vammauttaa uhrin psyykkistä elämää.

Pelko ei ole peikko

Jännitys- ja salapoliisiromaanien lukijat valitsevat hyvin usein luettavakseen saman tekijän kirjoittaman ja samaa henkilöhahmoa edustavan teoksen, jotka ovat häntä miellyttäneet.

Arkielämässä ja myös työelämässä usein pelkoa pidetään jotenkin negatiivisena ja turhana tunteena. Omista peloista puhuminen on yleensä vaikeaa. Olemme oppineet, että ”turha pelko” on ihmisen heikkoutta; vahva ihminen ei pelkää edes todellista vaaraa puhumattakaan sitten kuvitelluista vaaratilanteista.

Pelkoa ja pelon aihetta ei aina ole mahdollista eikä välttämätöntäkään kokonaan poistaa, mutta pyrkimys pelon säätelyyn ja pelon aiheiden vähentämiseen on tärkeää. Tärkeää on oppia elämään pelkojen kanssa niin, että pelot eikä niistä selviytyminen vie ihmiseltä suurinta osaa päivittäistä energiaa.

Pelko on arkipäivää

Liian moni työpaikalla jättää sanomatta vielä tänäkin päivänä rehellisen mielipiteensä, koska pelkää työpaikkansa puolesta.

Poliitikko pelkää menettävänsä äänestäjänsä ja siksi usein populismi saa puheissa vallan. Ay-liike on menettämässä enenevässä määrin jäseniään. Johtaako tämä pelkoon argumentoida faktoilla, vai pyritäänkö keräämään irtopisteitä eri tahojen kosiskelulla. Valtioiden johtajat pelkäävät valtansa puolesta ja kääntävät toimintansa vaikkapa sotaan vieraalla maalla. Yritysjohtaja pelkää yöuniensa puolesta ja haluaa kuulla liiketoiminnasta vain hyviä uutisia sillä seurauksella, että yritys ajautuu vähitellen selvitystilaan.

Alistair MacLean kirjoitti kirjan; Pelko on aseeni. Josko kääntäisimmekin pelon aseen sijasta voimavaraksemme, koska emme pääse siitä kuitenkaan koskaan eroon.