Talous ja sijoittaminen Vastuullisuus
Anette Eriksson:

Oppimatka kiinalaiseen sijoituskulttuuriin

Blogi 16.5.2019 Anette Eriksson
Talous ja sijoittaminen Vastuullisuus

Kiina. Yleensä mieleen tulee Kiinan muuri, Mao Zedong, yhden lapsen politiikka ja valtava väestö. Myös kiinalaiset yritykset saattavat herättää mielikuvia. Entä millaisia kiinalaiset ovat sijoittajina? Sitä pääsin selvittämään, kun ryhdyin kollegani kanssa etsimään Kiinaan erikoistunutta varainhoitajaa.

Kiinalaisten yritysten merkitys maailmantaloudessa on kasvanut huomattavasti. Tätä ovat edesauttaneet lähes puoli vuosisataa jatkuneet talousuudistukset ja teknologian kehitys, joiden ansiosta maa on loikannut yli monen talouskehityksen tyypillisen vaiheen.

Digitaloudessa, kuten verkkokaupassa ja mobiilirahan käytössä, Kiina on länsimaita paljon edellä. Samaan aikaan maan kaupungistuminen ja elintason nousu näkyy tavanomaisten tuotteiden, kuten laadukkaampien paperipyyhkeiden, kasvavassa kysynnässä.

Kiinan 1,4 miljardin asukkaan kotimarkkina mahdollistaa sen, ettei kiinalaisten yritysten tarvitse valloittaa maailmaa - ainakaan ensi tilassa.

Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta

Vaikka maalla on pitkät perinteet ja värikäs historia, on Kiinan osakemarkkina ja sijoituskulttuuri hyvin nuori. Ensimmäiset varainhoitajayritykset perustettiin vasta pari vuosikymmentä sitten.

Kiinalaiset sijoittajat ovat tyypillisesti nopeaa vedonlyöntiä harrastelevia yksityishenkilöitä. Meille selvisi matkan varrella, että institutionaalistenkin salkunhoitajien onnistumista saatetaan Kiinassa arvioida jopa päivän tuoton perusteella.

Kiinaan sijoittavia varainhoitajia on tarjolla pilvin pimein, mutta Kevalle sopivien analyysiin ja kärsivälliseen sijoittamiseen keskittyvien huipputaitajien löytäminen vaatii paljon työtä.

Etsintää vaikeutti heti alkuun se, että moni meitä kiinnostava varainhoitaja ei juurikaan markkinoi itseään. Onneksi pystyimme kääntymään vuosien saatossa rakentamamme sijoittajaverkoston puoleen, jonka avulla saimme koottua listan kiinnostavista kandidaateista.

Heidän mielenkiintonsa saimme herätettyä kertomalla Kevan pitkäjänteisestä sijoitustavasta.

Ihmiset, ihmiset, ihmiset

Pyydämme varainhoitajia aina alkuun kertomaan omista taustoistaan; tavoitteena arvioida henkilöiden motivaatiotekijöitä ja oppimismatkaa.

Löytämiämme Kiina-varainhoitajia yhdistää karu lapsuus, toive paremmasta elämästä ja menestyksen nälkä. Moni on lähtenyt opiskelemaan ulkomaille, mikä Kiinassa osoittaa sinnikkyyttä ja kovaa työmoraalia. Sijoittajina kaikki ovat saaneet vaikutteita ei-kiinalaisilta sijoittajilta. Yhdistäviä luonteenpiirteitä ovat myös loputon uteliaisuus, halu oppia, kärsivällisyys ja intohimo pitkäaikaiseen sijoittamiseen.

Hyvien analyytikoiden löytäminen on hyvin haastavaa Kiinassa. Pitkäjänteisestä analyysityöstä, jossa yritystä saatetaan tutkia vuosia ennen ensimmäistä sijoitusta, ei ole kokemusta juuri kellään. Taito tunnistaa ne yritykset, jotka kymmenien vuosien päästä ovat markkinajohtajia, nojaa kuitenkin perinpohjaiseen tutkimukseen yrityksistä.

Kiinan muuri kielessä ja käytöksessä

Kiinan kielen osaaminen on välttämätöntä, kun sijoittaa Kiinaan. Usein yrityksistä saatava tieto on ainoastaan kiinaksi, eikä yrityksen johto useinkaan puhu englantia suurimpien kaupunkien ulkopuolella. Meille ”chinglishin” ymmärtäminen tuotti välillä tuskaa. Tulkin käyttökään ei ollut täysin ongelmatonta, koska kielen kääntäminen vaatii ymmärrystä alan termeistä ja asiayhteyksistä.

Oman haasteensa meille toi kiinalainen pidättyväinen esiintymistapa. Ujous ja yksitavuiset vastaukset eivät kerro analyyttisistä taidoista. Huolimatta yrityksistämme luoda rento ja luottamuksellinen ilmapiiri, koimme välillä turhautumista ja epäonnistumista keskusteluissa. Jouduimme paljonkin pohtimaan erilaisia tapoja murtaa kulttuurieroja, jotta pystyimme arvioimaan henkilöä.

Ensi askeleet toivottavasti pitkällä yhteistyötaipaleella

Olemme valinneet kaksi kumppania sijoitussalkkuumme. Alkumetrien epäilyt ovat väistyneet sitä myöten, kun olemme oppineet tuntemaan tulevia kumppaneitamme yhä paremmin ja molemminpuolinen luottamus on kasvanut.

Kumppaniemme kautta meille avautuu mahdollisuus tutustua Kiinan laajaan kirjoon yrityksiä, joiden joukosta seuloutuvat kilpailukykyiset ja omistaja-arvoa luovat yritykset sijoitussalkkuumme.


Lue myös Anette Erikssonin uratarina 

Anette Erikssonin uratarina: ”Sijoitustuotot tulevien sukupolvien eläkkeitä varten tekee työstämme merkityksellistä.”

Kirjottaja Anette Eriksson
Anette Eriksson Apulaisjohtaja Kaikki kirjoitukset

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia