Ansiovalvonnan asiakaspalvelu paranee tulorekisterin myötä

Eläkkeet
Eläkkeet

Tulorekisteri otettiin käyttöön vuoden 2019 alussa. Uudistus vaikuttaa myös eläkkeensaajien ansioiden valvonnan asiakaspalveluun. Koska Keva saa tietoonsa eläkkeensaajille maksetut palkat jatkossa kuukausittain, pystymme vastaamaan ansiovalvonnan kysymyksiin ajantasaisemmin.

Tulorekisteri otettiin käyttöön vuoden 2019 alussa. Tämä tarkoittaa sitä, että työnantajat ilmoittavat tulorekisteriin kaikki maksetut palkat sähköisesti ja ajantasaisesti viiden päivän kuluttua palkanmaksusta.

Uudistus vaikuttaa myös eläkkeensaajien ansioiden valvonnan asiakaspalveluun. Koska Keva saa tietoonsa eläkkeensaajille maksetut palkat jatkossa kuukausittain, pystymme vastaamaan ansiovalvonnan kysymyksiin ajantasaisemmin. Eläkkeellä työskentelevien asiakaspalvelu siis paranee.

Ansioilla on vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeen, kuntoutustuen, osatyökyvyttömyyseläkkeen ja osa-aikaeläkkeen maksamiseen. Vanhuuseläkkeellä työskentely ei vaikuta eläkkeen maksamiseen, eikä näitä ansioita valvota.

Työkyvyttömyyseläkkeen, kuntoutustuen ja osatyökyvyttömyyseläkkeen ansiovalvonta

Keva valvoo ansioita edelleen pääsääntöisesti jälkikäteen vuosiansioiden mukaan. Ansiovalvonnalla varmistamme, etteivät edellisen vuoden ansiosi ole ylittäneet henkilökohtaista ansaintarajaasi.

Jos mietit työansioitasi eläkkeellä, ole yhteydessä Kevan ansiovalvontaan tai asiakasneuvontaan, meillä on nyt ajantasaisemmat tiedot työtuloistasi ja voimme antaa neuvoja niin, että turhia ansioiden ylityksiä ei tulisi ja vältyttäisiin mahdolliselta takautuvalta lepäämään jättämiseltä.

Sinun on hyvä olla yhteydessä Kevaan etukäteen jo ennen työskentelyn aloittamista, jos aiot tehdä työkyvyttömyyseläkkeen, kuntoutustuen tai osatyökyvyttömyyseläkkeen aikana töitä niin paljon, että ansiosi ylittävät sallitun ansaintarajan kolmen peräkkäisen kuukauden ajan.

1-2 kuukauden ansioiden ylitys katsotaan työkokeiluksi, jolla ei ole vaikutusta eläkkeen maksamiseen. Myöskään satunnaiset 1-2 kuukauden ansaintarajojen ylitykset, jotka johtuvat esim. vuorotyölisien tai vastaavien maksamisesta, eivät vaikuta eläkkeen maksamiseen.

Mikäli ansiosi ylittävät ansaintarajan kolmena tai useampana perättäisenä kuukautena, jätetään eläke lepäämään. Eläke voidaan jättää lepäämään myös takautuen Kevan aloitteesta. Tällöin Keva perii jo maksetun eläkkeen takaisin. Työkyvyttömyyseläke voi olla lepäämässä kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Voimassaolevan, lepäämään jätetyn eläkkeen saat uudestaan maksuun pelkällä ilmoituksella, kun ansiosi alenevat ansaintarajaan tai työskentelysi loppuu. Voit ilmoittaa eläkkeen lepäämään jättämisestä Omat eläketietosi -palvelussa tai lomakkeella, joka löytyy sivulta Työskentely työkyvyttömyyseläkkeellä

Osa-aikaeläkkeen ansiovalvonta

Osa-aikaeläkkeen vuosiansiovalvonta tehdään sen jälkeen, kun työnantaja on toimittanut kaikki vuoden ansiot tulorekisteriin. Osa-aikaeläkkeen ansiorajat on määritelty laissa ja siksi ansiovalvonta on systemaattista ja tarkkaa.

Jos ansiotasosi on muuttunut pysyvästi, Keva laskee eläkkeesi määrän uudelleen. Pysyvän muutoksen rajat on ilmoitettu sinulle sekä eläkepäätöksellä että vuosittain toimitetulla ansiorajakirjeellä.

Eläkeoikeudesta kertovat ansiorajat ilmoitetaan erikseen ja niitä ei voi ylittää tai alittaa. Nekin löytyvät päätökseltä ja ansiorajakirjeestä.

Jos havaitset, että ansiosi ovat ylittämässä ansiorajasi vuositasolla, sovi työnantajasi kanssa, että voit vähentää työntekoa ennen vuoden loppua. Ansiorajoihin liittyviin kysymyksiisi saat neuvoa myös Kevasta.

Lisätietoja 

Lisätietoja työnteosta eläkkeen aikana saat sivuiltamme Työnteko eläkkeellä.

Yhteydenotot Kevaan hoituvat helpoiten Omat eläketietosi -palvelun kautta, jossa voit kysyä neuvoa omasta tilanteestasi sekä lähettää tiedusteluja tai ilmoituksia omaan eläkeasiaasi liittyen. Jos et voi jostain syystä käyttää Omat eläketietosi -palvelua, voit myös soittaa.

Työkyvyttömyyseläkkeiden ansiovalvonta puh. 020 614 2842

Asiakasneuvonta puh. 020 614 2837