Mielenterveys ennen ja nyt – pitkä matka osaksi arkea ja työelämää

Vielä muutama vuosikymmen sitten mielisairaudet nähtiin laitostumiseen ja syrjäytymiseen johtavina tiloina. Tänään puhumme mielenterveydestä osana työkykyä, johtamista ja arjen hyvinvointia. Miten tähän on tultu?

Pois silmistä

1960-luvulle saakka mielisairauksiin suhtautumista värittivät pelko ja häpeä. Suomessa oli tuohon aikaan suhteellisesti enemmän psykiatrisia laitospaikkoja kuin missään muualla maailmassa. Mielenterveyspalvelut oli erotettu muusta terveydenhuollosta, ja psyykkisesti sairaita ei pidetty työkykyisinä eikä oikeutettuina kuntoutukseen. 

Psykiatriset sairaalat olivat täynnä ihmisiä, jotka olivat suljettuina yhteiskunnan ulkopuolelle – ei pelkästään hoitoa varten, vaan usein myös näkymättömiin. 

Murros alkaa: avohoito, oikeudet ja vastuu

1960-luvulta alkaen suomalainen yhteiskunta alkoi muuttua. Hyvinvointivaltion rakentaminen, sosiaalipsykiatrian nousu ja ihmisoikeusajattelun vahvistuminen toivat mukanaan uuden näkemyksen mielenterveydestä. Ihminen ei ollut enää vain potilas – vaan kansalainen, jolla on oikeuksia, tarpeita ja mahdollisuuksia.

Vaikka kehitys oli lupaava, vuoden 1972 kansanterveyslain uudistuksessa psykiatristen sairauksien hoitoa ei vielä sisällytetty perusterveydenhuoltoon. Avohoitoa alettiin kuitenkin rakentaa, ja lopulta 1990-luvun alussa psykiatria liitettiin lainsäädännöllä osaksi muuta erikoissairaanhoitoa. 

Murros osui samaan aikaan 1990-luvun syvän talouslaman kanssa. Laitospaikkoja vähennettiin nopeasti, mutta avohoidon kehitykselle ei riittänyt tarvittavia resursseja. Palvelujärjestelmä ei kyennyt vastaamaan hoidon tarpeeseen, ja iso osa potilaista jäi puutteellisen hoidon varaan. 

Työelämä kovenee – ja kuormitus kasvaa

2000-luvulla yhteiskunnalliset ja globaalit kriisit ovat koetelleet suomalaista työelämää. Finanssikriisi, koronapandemia ja Ukrainan sota ovat ravistelleet taloutta tavalla, jonka seuraukset näkyvät edelleen. Bruttokansantuote ei ole noussut kestävälle kasvu-uralle lähes kahteen vuosikymmeneen. Työttömyys on lisääntynyt, myös korkeasti koulutettujen joukossa.

Samaan aikaan työelämän psyykkinen kuormittavuus on kasvanut. Informaatiotulva, jatkuva saavutettavuus, töiden sirpaleisuus ja epävarmuus sekä sosiaalisen median intensiivinen läsnäolo arjessa heikentävät jaksamista. Nuorten kokemat suorituspaineet, yksinäisyys ja mielenterveysoireiden yleistyminen ovat ilmiöitä, joita ei voida ohittaa.

Lisäksi elintapojen muutokset, kuten vähentynyt liikunta, ylipaino, unihäiriöt ja päihdeongelmat, kuormittavat osaltaan psyykkistä hyvinvointia.

Mielenterveys osaksi arkea ja palvelujärjestelmää

2000-luvulla mielenterveys nousi uudella tavalla julkiseen keskusteluun. Viesti oli selvä: “Hyvä mielenterveys kuuluu kaikille.” Mielenterveys ei ollut enää vain yksilön ongelma tai sairausdiagnoosi, vaan osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia – arjessa, ihmissuhteissa ja työssä.

Samalla myös terveydenhuollon palvelujärjestelmä alkoi uudistua. Ennaltaehkäisevät palvelut, matalan kynnyksen tuki ja porrastettu hoitomalli mahdollistivat tehokkaampaa ja oikea-aikaisempaa apua. Tavoitteena oli, että jokainen saa juuri sen tasoista hoitoa, jota tarvitsee – ilman viivettä ja leimautumista.

Työelämä ja johtaminen – missä olemme nyt?

Vaikka mielenterveyden arvostus on kasvanut, monilla työpaikoilla kulttuuri ja käytännöt eivät ole vielä muuttuneet riittävästi. Mielenterveys nähdään yhä usein yksilön omana haasteena, vaikka se on tiivis osa koko työyhteisön toimivuutta ja toimintakykyä.

Mielenterveys näkyy tiimidynamiikassa, työn vaatimuksissa, taukokäytännöissä, palautteessa – ja ennen kaikkea johtamisessa.

Hyvä johtaja ei ole terapeutti. Mutta hän voi luoda ilmapiirin, jossa on lupa olla ihminen. Siellä, missä työntekijä saa vaikuttaa omaan työhönsä, saa palautetta ja tukea, ja jossa sosiaalinen turvallisuus toteutuu, mielenterveys vahvistuu luonnollisena osana työarkea.

Pitkä tie – mutta oikeaan suuntaan

Mielenterveyden tarina Suomessa on kulkenut suljetuista laitoksista kohti avointa arkea, osallisuutta ja työelämän arvoja. Muutos on ollut pitkä ja paikoin kivulias, mutta välttämätön.

Tänä päivänä mielenterveys ei ole enää vain yksilön haaste tai lääketieteellinen diagnoosi.

Se on osa kestävää, tuottavaa ja inhimillistä työelämää.
Se on osa hyvää johtamista.
Se kuuluu meille kaikille.