Yritysvuokra-asiakkaamme, ota yhteyttä!

Keva Talous ja sijoittaminen Korona
Keva Talous ja sijoittaminen Korona

Koronapandemian aiheuttama poikkeustilanne on tuonut monille yritysasiakkaillemme suuria hankaluuksia liiketoiminnan osalta. Keva ilmaisi jo kriisin alkuvaiheessa 18.3. valmiuden joustaa vuokraehdoissa ja pyysimme asiakkaita olemaan yhteydessä meihin.

Jotta koronakriisin pitkäaikaisvaikutus pieniin ja keskisuuriin yritysvuokralaisiimme jäisi mahdollisimman pieneksi, olemme valmiita joustamaan yritysten vuokranmaksuajoissa ja muissa sopimusehdoissa. Keva voi tarjota esimerkiksi maksuaikaa tai muita joustoja, tai koronakriisistä johtuvan taloudellisen syyn vuoksi, harkinnan mukaan, luopua vuokrasta määräajaksi kokonaan. Tällöin vuokrakautta pidennetään.

Jokainen päätös harkitaan yksilöllisesti, huomioiden vuokralaisen liiketoiminta, koronavirusepidemian liiketoiminnalle aiheuttama haitta sekä vuokralaisen muu tilanne, mukaan lukien vuokralaisen yleinen taloudellinen tilanne ja tähänastinen vuokranmaksuhistoria.

Olemme saaneet asiakkailtamme runsaasti yhteydenottoja, ja olemme käsitelleet niissä esitettyjä etenemisvaihtoehtoja yksilöllisesti ja vastuullisesti.

Kannustamme yritysvuokra-asiakkaitamme edelleen ottamaan meihin yhteyttä:

Mikäli koronaviruspandemia on vaikuttanut yrityksenne vuokranmaksukykyyn, pyydämme tekemään ilmoituksen perusteluineen tilanteesta ja toiveestanne omalle yhteyshenkilöllenne Kevassa tai sähköpostiosoitteeseen toimitilat[at]keva.fi.

Yhteydenottoja tulee tällä hetkellä asiakaspalveluumme runsaasti, mutta pyrimme vastaamaan mahdollisimman pian.

Aiempi uutinen aiheesta