Useimmat valitsevat suuremman ove-eläkkeen

Eläkkeet Keva Työelämä
Eläkkeet Keva Työelämä

Vuoden alusta 61 vuotta täyttäneet ovat voineet hakea uutta eläkelajia eli osittaista varhennettua vanhuuseläkettä. Sitä on toukokuun loppuun mennessä Kevasta hakenut 2170 julkisen alan työntekijää.

Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen eli oven suuruus voi olla 25 tai 50 prosenttia vanhuuseläkkeen määrästä. Helmi-maaliskuussa tehdyn kyselyn mukaan kahdeksan vastaajaa kymmenestä valitsi 50 prosentin osuuden vanhuuseläkkeestään.

Ove näyttää tuovan kaivattua joustavuutta työhön, sillä uusi eläkelaji antaa mahdollisuuden jatkaa täysillä työelämässä tai sopia työajan lyhentämisestä työnantajan kanssa. Yli puolet Kevasta osittaista varhennettua vanhuuseläkettä hakeneista aikoo jatkaa kokoaikatyössä. Ove osoittautui kyselyn mukaan olevan hyvä mahdollisuus myös työttömille parantaa toimeentuloaan.

Syyt oven hakemiseen vaihtelevat, mutta melkein joka toinen hakijoista kertoi haluavansa kuluttaa ansaitsemaansa eläkettä, kun on hyvässä kunnossa. Neljä kymmenestä kertoi motiivikseen halun parantaa taloudellista tilannettaan. Joka viides hakija haluaa vähentää työntekoa.

Samassa kyselyssä tutkittiin Kevan Omat eläketietosi -verkkopalvelua. Lähes kaikkien vastaajien mielestä ove-hakemuksen täyttäminen verkossa on helppoa. Päätöksenteon tueksi yhdeksän kymmenestä oli käyttänyt verkkopalvelun eläkelaskureita. Laskureista näkyy muun muassa se, miten paljon lopullinen vanhuuseläke pienenee, jos siirtyy osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle.

Tulokset perustuvat erityisasiantuntija Sirpa Sakslinin Kuka haluaa ovelle -opinnäytetyöhön, joka kuului Eläketurvakeskuksen Asiantuntijana työeläkealalla -koulutukseen. Sakslin lähetti kyselyn 505:lle 1.12.2016-8.2.2017 sähköisen hakemuspalvelun kautta ove-hakemuksen jättäneelle. Kyselyyn vastasi 342 asiakasta, eli vastausprosentti oli 67.

 

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Sirpa Sakslin, p. 040 8477676

eläkejohtaja Eija Korhonen, p. 040 7503193

 

Kyselyn raportti (pdf)