Suomi 100: Pysähdy kuvien ja sanojen ääreen

Keva Työelämä
Keva Työelämä

”Mieti, mikä sinulle on elämässäsi tärkeää ja mikä kuva siihen liittyy. Ryhmä ikäihmisiä mietti vastauksia samoihin kysymyksiin, ja siitä syntyi Omakuva – sata vuotta suomalaisena 2017 -kokonaisuus”, kertoo valokuvaaja Leena Louhivaara.

Leena Louhivaara kehitti hankkeen, jonka ensisijaisena tavoitteena oli vähentää ikäihmisten yksinäisyyttä luovuuden avulla. Valokuvaajalle luonteva väline ja lähtökohta oli kuva: Helsingin Diakonissalaitoksen palvelutalossa asuvat ikäihmiset valitsivat heille tärkeitä muistoja ja siihen liittyviä kuvia, josta kertoivat toisilleen. Sen jälkeen Louhivaara kuvasi jokaisesta osallistujasta muotokuvan.

”Hankkeessa ei ollut tärkeintä näyttelyn kokoaminen, vaan yhteinen matkamme sinne. En halunnut kuvata pelkkiä taidekuvia tai muotokuvia taidenäyttelyyn, vaan tavoitteeni oli saada ihminen ja hänen tarinansa näkyviin tekstin ja kuvan avulla.”


 
”Toivon, että Omakuva-näyttelyni katsoja miettii mitä on kuvan takana, mitä kuvassa oleva haluaa minulle kertoa. Se pysäyttää miettimään mikä minulle on tärkeää omassa elämässäni, mitkä ovat elämäni arvoja”, kiteyttää valokuvaaja Leena Louhivaara.

Suomea rakentamassa

Ikäihmisten kuvien ja tarinoiden kautta juhlitaan satavuotiasta Suomea. Tämän takia julkisen alan työeläkevakuuttaja Keva sekä Oulun, Kuopion, Turun ja Tampereen kaupungit tuovat ensi syksynä Louhivaaran näyttelyn kaupunkilaisten nähtäväksi ja koettavaksi myös Helsingin ulkopuolelle.

”Työ on aina ollut iso osa ihmisen elämää. Leena Louhivaaran työt ovat hieno yhdistelmä valokuvia ja tarinoita Suomen historiasta. Ne kertovat meille Suomen ja elinolojen sekä osaltaan myös työn muuttumisesta”, Kevan viestintäjohtaja Reija Hyvärinen sanoo.

Pysähdy ja lue

Omakuva – sata vuotta suomalaisena 2017 -kokonaisuuteen kuuluu lapsuus- ja nykyhetken kuvien lisäksi jokaisen kuvattavan kertoma tarina, joka on kuvien vieressä tekstinä.

”Kuvien ja tekstien avulla katsoja saa kosketuksen toisen ihmisen elämään. Yllättävän usein löytyy yhteisiä kokemuksia, esimerkiksi mummo on voinut kertoa evakkoon lähtemisestä tai varhaisista koulukokemuksistaan. Mennyt ei ole pelkästään mennyttä, vaan kokemukset voivat yhdistää ja ne voi elää uudelleen”, Leena Louhivaara selittää.

”Jokaisen kuvatun suomalaisen tarina on ainutlaatuinen, niin kuin elämä aina on. Pysähtymällä näiden kuvien ja tarinoiden äärelle voimme miettiä omaa ja läheistemme tarinaa. Kokonaisuus herättää ajatuksia: miten me uudistumme ja menemme eteenpäin omassa elämässämme ja työssä, miten rakennamme tulevaisuuden Suomea?”, Reija Hyvärinen jatkaa.

Leena Louhivaara toivoo, että katsojat varaisivat näyttelyyn tutustumiseen aikaa.

”Tarinat sisältävät jokaisen haastattelemani inhimillisiä asioita, jotka ovat juuri hänelle tärkeitä. Pysähdy vaikka vain muutaman kuvan kohdalle ja lue rauhassa niihin kuuluvat tarinat. Kaikkea en voinut teksteihin tiivistää, mutta ne ovat vähintään puolet kokonaisuuden sisällöstä.”

Rakkaudella ajateltuja kuvia

Leena Louhivaara valmistui valokuvaajaksi Lahden taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1985. Hänen uransa aikana suurin valokuvaamista koskenut mullistus on digitalisoituminen. Sen seurauksena nykyisin jokainen on valokuvaaja ja kuvista on tullut massaa.

”Valokuvien vaatimustaso on laskenut, mutta ammattilaisen erottaa harrastajasta edelleen syvempi pysähtyminen kuvaamiseen. Ammattilainen miettii, mikä kuvassa on oikeasti tärkeää.”

Tämän hetken ammattivalokuvaajat pyrkivät pysäyttämään katsojat realistisuudella. Kuvat ovat usein rajuja tai rujoja. Louhivaaran ottamat muotokuvat ikäihmisistä ovat jotain ihan muuta.

”Työni taustalla on rakkaudellinen ihmiskäsitys. Sen takia haluan kunnioittaa kuvattaviani ja ottaa kauniita kuvia. Siitä huolimatta halusin tässäkin kokonaisuudessa näyttää ikäihmiset realistisesti, sillä liian silotellut kuvat etäännyttäisivät katsojat kuvattavieni kokemuksista ja ajatuksista.”

Yhdessä kaupungit ja Keva

Näyttelyn järjestävät yhteistyössä Oulun, Kuopion, Turun ja Tampereen kaupungit sekä Suomen suurin työeläkevakuuttaja Keva.

”Keva on taittanut yhteistä matkaa kuntien ja muiden asiakkaittemme sekä kumppaneittemme kanssa jo yli puolen vuosisadan ajan. Keva huolehtii osaltaan siitä, että hyvinvointi satavuotiaassa Suomessa siirtyy sukupolvelta toiselle. Hyvinvointi merkitsee arjen turvaa kaikissa elämäntilanteissa, syntymästä eläkepäiviin”, viestintäjohtaja Hyvärinen linjaa.

Omakuva – sata vuotta suomalaisena 2017 on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Se on avoinna

  • Oulu10-palvelupisteessä, Torikatu 10, Oulu 10.-29.8.
  • Valtuustotalon aulassa, Suokatu 42, Kuopio 1.-21.9.
  • Kaupunginkirjastossa, Linnankatu 2, Turku 2.-21.11.
  • Pappilanpuiston palvelukeskuksessa, Kourutaltankatu 2, Tampere 24.11.-12.12.
  • Keva-talon ikkunassa, Unioninkatu 43, Helsinki 18.12.-7.1.2018
  • Aulagalleriassa, GalleriaKONE, Kulttuurikeskus Verkatehdas, Paasikiventie 2, Hämeenlinna 12.1. -12.3.2018

Aiheesta lisää Leena Louhivaaran omilta verkkosivuilta