26.1.2017 klo 11.28 | Uutinen

Onko sinun työpaikkasi tulevaisuuden työpaikka?

Tulevaisuuden työpaikka -projekti on mahdollisuus 50 erilaiselle työpaikalle ryhtyä tuumasta toimeen ja kehittää huippuammattilaisten avulla toimivat työkalut oman työpaikan uudistumiseen – ilmaiseksi. Käytännön tekeminen tapahtuu maalis- ja huhtikuussa Boot Campeissa, joita järjestetään yhteensä kahdeksan kappaletta ympäri Suomen.

Tulevaisuuden työpaikka -projektia vetää Sitra yhteistyössä työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen ja henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry:n kanssa. Keva on mukana projektissa lipunkantajana eli toimii aktiivisena keskustelijana ja työelämän vaikuttajana.

Työpaikallasi on mahdollisuus päästä mukaan projektiin. Täytä hakulomake viimeistään 16. helmikuuta 2017.

50 työpaikan valinnassa Sitra painottaa toimialojen monipuolisuuttaa ja maantieteellistä sijoittumista, sillä tavoitteena on koota projektiin mukaan mahdollisimman monipuolinen joukko organisaatioita. Sitra julkistaa 50 työpaikan osallistumisjoukon 1.3. mennessä. Kaikki kiinnostuneet työpaikat – myös ne, jotka eivät mahdu 50 mukaan valitun työpaikan joukkoon – pääsevät mukaan Sitran avoimiin tapahtumiin ja saavat materiaalia Sitran sivuilta.

Lue lisää Sitran sivuilta www.tulevaisuudentyöpaikka.fi