Keva myönsi rahoitusta asiakkaidensa työelämähankkeille

Keva Työelämä Työkyky
Keva Työelämä Työkyky

Keva kokeilee uutena toimintatapana asiakkaidensa työelämähankkeiden rahoitusta. Keva ei ole aikaisemmin rahoittanut yksittäisten asiakkaidensa hankkeita.

Suurimmat rahoitukset myönnettiin Siilinjärven kunnalle ja Jämsän kaupungille

Rahoituksen pilottiin oli varattu vuonna 2016 yhteensä 300 000 euroa ja se jaettiin 15 hakijan kesken. Suurimmat rahoitukset myönnettiin Siilinjärven kunnalle ja Jämsän kaupungille.

Suurimman rahoituksen, 50 000 euroa, sai Siilinjärven kunta. Siilinjärven kunnan hankkeessa tavoitteena on parantaa henkilöstötuottavuutta ja työhyvinvointia kehittämällä työprosesseja ja työtapoja. Hankkeen tavoitteena on rakentaa organisaatioon, työyhteisöihin ja työntekijöille ratkaisukeskeinen työskentelytapa, jossa keskeisenä tekijänä on oman työn aktiivinen kehittäminen.

- Uudenlainen työelämän kehittämisrahoitus on Kevalta hieno avaus asiakasorganisaatioiden suuntaan. Kehittämisraha ja Kevan kehittämiskumppanuus auttavat meitä vahvistamaan strategista työhyvinvoinnin johtamista ja suuntaamaan perustason toiminnasta kehittäjätasolle, sanoo Siilinjärven kunnan työhyvinvointipäällikkö Johanna Antikainen.

Jämsän kaupungille myönnettiin 30 000 euron rahoitus. Jämsän kaupungin kehittämishankkeessa tavoitellaan työelämän laadun parantumista ja henkilöstötuottavuuden kasvua sekä työyhteisöjen kehittämistä strategiasuuntaisesti. Tavoitteena on tukea samalla työuria ja parantaa henkilöstöriskien hallintaa. Kehittämiseen osallistuvat kaikki kaupungin työntekijät ja kaupunginvaltuutetut.

Jämsän kaupungin työhyvinvointikoordinaattori Hannele Rahkosen mukaan Kevan myöntämällä rahoituksella on iso merkitys työyhteisöjen kehittämisen näkökulmasta. - Kunnat elävät suuria muutoksen aikoja, jolloin kehittämisen ja kehittymisen tarpeen merkitys korostuu. Samalla kuitenkin elämme kireässä taloustilanteessa ja tällöin ulkopuolisella tuella on erityisen iso merkitys, arvioi Rahkonen.

Kevan tavoitteena on etsiä uusia toimintatapoja

Rahoitettavien hankkeiden teeman tuli vuonna 2016 liittyä työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamiseen. Rahoitusta saivat hakea kaikki Kevan jäsenyhteisöt ja evankelisluterilaisen kirkon organisaatiot. Hakijoilta edellytettiin myös omarahoitusta hankkeille. Hakemuksia saapui 47 kappaletta.

- Etsimme jatkuvasti uusia tapoja auttaa asiakkaitamme työelämää koskevissa kysymyksissä. Uusien toimintatapojen ja palvelujen myötä opimme myös itse asiakkailtamme ja kuulemme heidän tarpeistaan, sanoo Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén.

Rahoituksen reunaehtoina olivat budjetoitu rahamäärä (300 000 euroa) ja ennakolta määritellyt kriteerit. Kriteerit liittyivät muun muassa vaikuttavuuden odotusarvoon, hankkeen sopivuuteen valitulle teema-alueelle sekä tulosten yleistettävyyteen. Lisäksi rahoituspäätöksissä painoi se, että rahaa jaetaan erityyppisille hankkeille ja organisaatioille.

Rahoitettavia hankkeita seurataan ja niiden tuloksia hyödynnetään julkisella sektorilla

Keva seuraa hankkeiden edistymistä ja hankkeita hyödynnetään Kevan työelämätoiminnassa.

- Kevan tavoitteena on, että rahoitettavat hankkeet hyödyttäisivät mahdollisimman paljon koko julkista sektoria. Tähän pyritään viestinnällä, verkostoitumista tukemalla ja hyödyntämällä hankkeita Kevan työelämätoiminnassa, sanoo työelämäpalvelujen johtaja Pauli Forma.

Kaikki rahoitettavat hankkeet

Hakemuksia tuli tänä vuonna Kevaan 47 kappaletta. Päätösehdotuksen teki asiantuntijaraati, jossa käytettiin myös Kevan ulkopuolisia asiantuntijoita. Rahoituspäätöksen teki varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén.

  • Siilinjärvi (50 000 euroa) - Ratkaisukeskeisellä kokeilukulttuurilla työhyvinvointia ja tuottavuutta
  • Jämsän kaupunki (30 000 euroa) - Jämsäläinen hyvä työ – uuden toimintamallin suunnitelma
  • Porvoon kaupunki (20 000 euroa) - Yksittäisistä tempuista kokonaisvaltaiseen työkykyjohtamiseen
  • Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä (20 000 euroa) - Matkalla kohti Suomen parasta työpaikkaa – Muutosjoustavuudella kohti tulevaa
  • Joensuun kaupunki (20 000 euroa) - Joukkomme uusille urille = JUU-hanke
  • Oulun kaupunki (20 000 euroa) - Työkykyjohtaminen yhteisellä työpaikalla
  • HUS (20 000 euroa) - Osatyökykyisten työssä jatkamisen keinojen kustannusvaikutusten mallintaminen HUS-kuntayhtymässä.
  • Kouvolan kaupunki (20 000 euroa) - Uusille urille -hanke
  • Karelia-ammattikorkeakoulu (20 000 euroa) - MONI TOIMII – moninaisuus toimijuuden ja osallisuuden tukena
  • Hämeenlinnan kaupunki (20 000 euroa) - Työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamisen varmistaminen muutostilanteessa
  • Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri (20 000 euroa) - Työhyvinvointia ja tuloksia tavoitteellisella työkykyjohtamisella Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä
  • Savonlinnan kaupunki/ Enonkosken kunta (10 000 euroa) - Työkyvyn tuki-hanke
  • Kotka-Kymin seurakuntayhtymä (10 000 euroa) - Yhdessä kohti uutta tulevaisuutta!
  • Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia (10 000 euroa) - Taitavat keskustelut työhyvinvoinnin ja työkyvyn tukena verkostotuvassa organisaatiossa
  • Karkkilan kaupunki (10 000 euroa) - Työhyvinvointia ja työn iloa

Lisätietoja

  • Varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén, Keva, puh. 020 614 2204
  • Työelämäpalvelujen johtaja Pauli Forma, Keva, puh. 020 614 2450
  • Työhyvinvointikoordinaattori Hannele Rahkonen, Jämsän kaupunki, puh. 040 571 2088
  • Työhyvinvointipäällikkö Johanna Antikainen, Siilinjärven kunta, puh. 044 740 1202