Kestävä työmatkaliikkuminen osa arkea

Keva Vastuullisuus
Keva Vastuullisuus

Kevalaiset ovat lisänneet joukkoliikenteen ja pyöräilyn käyttöään. Samalla ovat vähentyneet heidän työmatkoistaan syntyvät kasvihuonekaasupäästöt.

Keva ja Helsingin seudun liikenne, HSL kysyivät maaliskuussa 2019 Kevan henkilöstöltä työmatkaliikkumisesta. Kyselyn vastaukset kertovat, että kestävät kulkutavat ovat saaneet entistä vahvemman jalansijan:

Vuoden 2017 kyselyssä 70 prosenttia vastaajista määritteli itsensä joukkoliikenteen konkariksi, mutta viimeisimmässä kyselyssä heitä oli 76 prosenttia. Vuonna 2017 kevalaisten työmatkoista syntyi noin 12 kg kasvihuonepäästöjä viikossa henkeä kohden. Tuorein laskelma kertoo päästölukeman pudonneen kuuteen kiloon viikossa.

hsl (2).JPG

- Lähes 90 prosenttia vastaajista ajatteli, että työpaikallamme on viisaaseen liikkumiseen kannustava ilmapiiri, kun vuonna 2017 samaa mieltä oli vajaa 65 prosenttia, Kevan henkilöstöpäällikkö Sonja Helin kertoo.

- Entistä useampi oli myös sitä mieltä, että työpaikkamme käytännöt edistävät viisasta liikkumista.

Pyöräpaikkoja ja työsuhdematkalippuja

HSL:n ja Kevan viisaan liikkumisen yhteistyö käynnistyi vuonna 2016.  Kevassa on mm. kokeiltu sähköpyöriä ja kevalaiset tekevät entistä enemmän etätöitä. Keva-taloon Helsingin Unionikadulle on remontin yhteydessä lisätty pyöräpaikkoja sekä tiloja, joissa työmatkapyöräilijät voivat vaihtaa vaatteita.

Ryhmä työntekijöitä on kiertänyt talossa muutosagentteina viemässä joukkoliikenteen ja pyöräilyn sanaa. Keva tukee työntekijöittensä työsuhdematkalippua ja viimeisimpiä uudistuksia oli se, että toimitalon autohallin parkkipaikat muutettiin maksullisiksi.

Tsemppiä ja yhteishenkeä  

- Keva oli viime vuonna ensimmäisen kerran mukana polkupyöräilyn Kilometrikisassa, jossa työpaikat kisaavat leikkimielisesti keskenään. Tänä vuonna otamme taas osaa joukkueella nimeltä PolKeva2019, Kevan Kilometrikisa-porukan vetäjänä toimiva Sirpa Sakslin mainitsee. 

- On ollut mukava huomata, että viisaan liikkumisen ympärille on syntynyt talossa tsemppiä ja yhteishenkeä, ja työssä opittu on ulottunut myös muuhun elämään. Vapaa-ajan pyöräilyn suosio on kasvanut kevalaisten joukossa ja entistä useampi pyöräilee töihin myös talvisin. Samalla, kun kuljemme kestävästi, pidämme myös huolta kunnostamme, toteaa Päivi Palomäki, yksi Kevan liikkumisagenteista.

- Kevan avainhenkilöt ovat tehneet aktiivisesti töitä muutoksen eteen ja onnistuneet loistavasti. Jo valmiiksi fiksusti liikkuva työpaikka paransi tuloksiaan lyhyessä ajassa, HSL:n asiakasvastaava Anna Ruskovaara kiittelee. 

- Kyselyn tulokset kertovat siitä, että viisaan liikkumisen tavat ja henki ovat juurtuneet Kevaan Viisaan liikkumisen hanke ei ole kaksivuotinen tempaus, joka päättyy ja pistetään hyllylle, vaan työ jatkuu, Sonja Helin toteaa.  

Työmatkakyselyn tulokset (pdf)

Lisätietoja:

  • Henkilöstöpäällikkö Sonja Helin, Keva, puh. 040 6301072
  • Ympäristövastuullisuuden projektivastaava Sirpa Sakslin, Keva, puh. 040 8477676
  • Asiakasvastaava Anna Ruskovaara, HSL, puh. 050 414 6404