Eläkehakemusruuhkaa puretaan vauhdilla

Eläkkeet Keva
Eläkkeet Keva

Eläkeuudistuksen aiheuttamaa ruuhkaa eläkehakemusten käsittelyssä ollaan hyvää vauhtia purkamassa. Ruuhkautuminen näkyy hakemusten käsittelyajoissa, sillä ne ovat selvästi pidentyneet.

Esimerkiksi vanhuuseläkkeen käsittely kesti tammikuussa keskimäärin 38 päivää, kun viime vuoden lopussa käsittely hoitui 20 päivässä. Myös kuntoutushakemusten käsittelyaika on venynyt 12 päivästä 15 päivään.

Sen sijaan perhe-eläkehakemukset käsiteltiin tammikuun aikana keskimäärin 13 päivässä eli viisi päivää nopeammin kuin viime vuoden lopussa.

Käsittelyajat ovat keskimääräisiä: osa hakemuksista käsitellään nopeammin ja osa hitaammin. Nopeimmin käsittely sujuu, kun Kevalla on heti käytössään kaikki tarvittavat tiedot ja asiakirjat.

Vuodenvaihteessa voimaan astunut eläkeuudistus vaati suuria muutoksia eläkelaskentajärjestelmiin. Tämän vuoksi kaikki 1.2.2017 tai sen jälkeen alkavat vanhuuseläkkeet, osittaiset varhennetut vanhuuseläkkeet ja osatyökyvyttömyyseläkkeen maksupäätökset jäivät odottamaan laskentajärjestelmiin tehtäviä muutoksia. Ruuhkaa alettiin vuodenvaihteessa purkaa kiireellisyysjärjestyksessä eläkkeen alkamisajan mukaan.

Vanhuuseläkkeiden osalta tilanne palaa normaalitasolle kevään aikana.

Lisätietoja:

Eläkejohtaja Eija Korhonen
p. 040 750 3193
eija.korhonen(at)keva.fi
www.keva.fi