Julkisesta sektorista kaivattiin laadukkaampaa keskustelua
Kevan työelämäpalvelut järjesti 12.1.2016 yhteistyössä Työelämän tutkimusyhdistyksen kanssa keskustelutilaisuuden, jonka teemana oli julkisen sektorin ja julkisen sektorin työn tulevaisuus. Paikalla Helsingissä Tieteiden talolla järjestetyssä tilaisuudessa oli noin 60 asiasta kiinnostunutta.
Avauspuheenvuorossaan Pauli Forma totesi julkisen sektorin roolin ja laajuuden olleen aina asia, josta on käyty keskustelua ja josta ollaan oltu eriasteisesti erimielisiä. Pohjoismaisen hyvinvointimallin mukaisesti Suomessa julkisella sektorilla on ollut merkittävä rooli yhteiskunnassa. Julkisella sektorilla tehtävä työ on Suomessa arvostettua ja työhyvinvointiin liittyvät tekijät ovat monelta osin hyvällä tasolla verrattuna yksityiseen sektoriin.
Julkinen sektori on Suomessakin ollut muutoksessa jo pitkään, mutta nyt ajassa on paljon tekijöitä, jotka saattavat merkittä aikaisempaa isompaa muutosta julkisen sektorin vastuisiin ja toimintaan.
Muutokseen vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi rakenneuudistukset (erityisesti sote-uudistus), digitalisaatio, kaupungistuminen, ikääntyminen, eläkepoistuma ja julkisen sektorin asiakkaiden muuttuminen aikaisempaa vaativammiksi ”kuluttajakansalaisiksi”. Näistä syistä johtuen on tärkeää ja mielenkiintoista pohtia, minkälainen julkinen sektori Suomessa on tulevaisuudessa ja toisaalta minkälaista on julkisella sektorilla tehtävä työ.
Tapio Bergholm toimi paneelin puheenjohtajana. Ennen paneelikeskustelua kuultiin keskustelijoiden avauspuheenvuorot aiheesta.
Kansanedustaja Li Andersson totesi aluksi, että keskeistä julkisen sektorin tulevaisuuden kannalta on Suomen työllisyysaste ja tätä kautta julkisen sektorin resurssit. Toisaalta Pohjoismainen malli on osoittanut toimivuutensa, mutta mallin tulee muuttua toimintaympäristön muuttuessa.
Andersson toivoi, että Suomessa olisi tulevaisuudessa helpommin ymmärrettävä julkinen sektori, joka olisi nykyistä vähemmän byrokratiaa. Tämä mahdollistaisi nykyistä paremmin myös kansalaisten omatoimisuutta. Hän totesi, että normeja on nykyisellään eniten sellaisilla julkisen sektorin toiminnan alueilla, joilla on erityisesti haluttu turvata palvelun laatua. Andersson piti Verohallintoa hyvänä julkisen sektorin esimerkkiä siinä, miten palveluja on muutettu sähköisiksi.
Julkisen sektorin tulisi Anderssonin mukaan tulevaisuudessa olla vähemmän sektoroitunut, koska kansalaisten tarpeet ja ongelmat eivät kuitenkaan sektoroidu.
Andersson näki, että julkisen sektorin tulisi tavoitella edelläkävijyyttä työhyvinvoinnissa ja työelämän uudistamisessa. Julkisella sektorilla on paljon työtä, jossa on erityiset olosuhteet ja joihin on syytä hakea innovatiivisia ratkaisuja. Näitä ovat mm. vuorotyö sekä monet ammatit, joissa tehdään vuorovaikutustyötä. Keskeinen suunta julkisen sektorin työssä tulisi olla työntekijöiden vaikutusvallan kasvu.
Andersson toivoi, että julkisen sektorin rakenteet tukisivat palvelutuotantoa. Tämä on tärkeä näkökulma erityisesti valmisteilla olevassa sote-uudistuksessa. Palvelujen ulkoistamiseen liittyen olisi tärkeää, että kilpailutusta ei tuotaisi sellaisiin palveluihin, joihin se ei sovi.
Lopuksi Andersson totesi, että Suomessa tarvittaisiin parempaa keskustelua julkisesta sektorista ja sen roolista.
Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen totesi omassa avauspuheenvuorossaan, että palvelujen tuottaminen tai rahoittaminen julkisesti ei saisi olla itsestään selvää. Kansalaiset ja kansalaisten hyvinvointi ovat päämääriä ja on mietittävä parasta tapaa tuottaa palveluja kansalaisten näkökulmasta. Pursiainen totesi myös, että verottamisella on aina omat kustannuksensa.
Pursiaisen mukaan keskeistä on pohtia, millaista uudelleenjakoa me Suomessa kannatamme ja rakentaa julkisen sektorin toiminta sitten tämän pohdinnan päälle. Asetetut tulonjakotavoitteet tulisi saavuttaa ratkaisuilla, joilla on pienimmät kustannukset.
Jos markkinoilla ei synny palveluja joita yhteiskunnassa tarvitaan, julkisen sektorin on luontevaa tuottaa nämä palvelut. Pelkästään se, että jokin asia on hyvä, ei voi olla peruste tuottaa palvelua julkisesti.
Pursiaisen mukaan on monta esimerkkiä, joissa julkinen sektori on yksityistä sektoria tehottomampi tapa tuottaa palveluja. Julkisen sektorin haasteita ovat muun muassa erilaiset kannustinongelmat sekä byrokratiaan liittyvät haitalliset piirteet. On myös niin, että vaikka palveluja olisi järkevää rahoittaa julkisesti, se ei välttämättä tarkoita, että niiden tuottaminen julkisesti olisi järkevää.
Keskeistä on Pursiaisen mukaan muistaa, että julkiset palvelut ovat kansalaisia varten, eivätkä esimerkiksi julkisen sektorin työntekijöitä varten. Työn julkisella sektorilla tulisi olla samanhintaista kuin yksityisellä sektorilla.
Myös Pursiainen kaipasi laadukkaampaa keskustelua julkisesta sektorista ja siitä, mitä sen pitäisi tehdä. Julkisen sektorin ytimeksi Pursiainen näki terveydenhuollon ja tulonsiirrot.
Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Mervi Hasun alustuksen teemana oli digitalisaatio. Hän totesi, että digitalisaatio on paljon muutakin kuin teknologiaa. Keskeistä työelämän kehittämisessä tällä hetkellä olisi fokusoida työpaikkojen arkeen ja siihen, miten työntekijät pyrkivät ratkaisemaan erilaisia haasteita työssään.
Hasu totesi, että julkisen sektorin työelämän kysymykset liittyvät keskeisesti ohjoismaisen hyvinvointivaltion rooliin ja tulevaisuuteen. Julkisella sektorilla tehdään paljon palvelutyötä, on voimakkaita professioita, tehdään kutsumustyötä ja monessa työssä fyysinen, psyykkinen ja emotionaalinen kuormitus on korkealla tasolla. Tulevaisuuden kannalta keskeistä on myös se, että haja-asutusalueet ovat julkisen sektorin vastuulla.
Hasun mukaan julkisella sektorilla on runsaasti edellytyksiä hyödyntää digitalisaatiota, mutta toisaalta sen antamia mahdollisuuksia käytetään melko vähän. Digitalisaatio myös koskee eri tavalla eri alueita. Digitalisaatio voi sujuvoittaa ja helpottaa työtä, mutta on varmasti alueita joihin se ei sovi. Voiko esimerkiksi huolenpitoa digitalisoida?
Helsingin Yliopiston tutkimusjohtaja Mika Pantzar puhui kuluttajakansalaisuudesta. Kyse on samalla muutoksesta, jossa asiakkuusajattelu on levinnyt myös sellaisille sektoreille, joille sen ei perinteisesti ole katsottu kuuluvan. Taustalla on ajattelu, että valinnat perustuvat intresseihin, eikä velvollisuuksiin kuten ennen. Kehitys käynnistyi julkisella sektorilla 1990-luvulla ja tähän kuului mm. asiakkaiden segmentoinnin ajatus.
Yksi keskeinen trendi on myös quantified self-ilmiö, jossa teknologian avulla tarkkaillaan ja analysoida omaa terveyttä ja hyvinvointia. Tämä muuttaa myös julkisen sektorin professioiden roolia, jos kansalaiset esimerkiksi tekevät aikaisempaa useammin terveydentilaansa koskevat diagnoosit itse ja hakevat lääkäriltä vain toista mielipidettä tai reseptiä lääkitykseen.
Julkisen sektorin palveluihin liittyen on Pantzarin mukaan tyypillistä, että palvelujen käyttäjät ovat varsin tyytyväisiä palveluihin, mutta enemmän kritiikkiä esittävät ne, joilla ei ole palveluista kokemuksia. Panzarin mukaan ainakin joidenkin julkisen sektorin organisaatioiden kohdalla olisi opittavaa siinä, että järjestelmien kehittämisen keskiöön tulisivat aikaisempaa enemmän kansalaisten (asiakkaiden) intressit eikä järjestelmän etu.
Pantzar totesi "hype-yhteiskuntaan" kuuluvan, että ajatellaan edessä olevan erilaisia ”loikkia”. Kuitenkin käytännössä on niin, että kehitys etenee hitaasti. Esimerkiksi digitalisaatio etenee vaiheittain ja eri tahtiin eri sektoreilla. Julkinen sektori ei ole vielä läheskään digitalisoitunut kokonaisuutena. Tärkeää on myös pohtia sitä, syntyykö uusia konflikteja digitalisaation myötä.
Avauspuheenvuorojen jälkeen käydyssä paneelikeskustelussa keskusteltiin muun muassa hankintamenettelyyn liittyvistä seikoista sekä sote-ratkaisuun liittyvästä valinnanvapaudesta. Julkisen ja yksityisen sektorin vertailua häiritsee, jos yksityinen ja julkinen sektori tuottava palveluja erilaisille asiakkaille.
Pantzar toi esiin näkökulman, että sosiaalisessa mediassa tuotetaan jo paljon erilaisia neuvonta- ja tiedonvälityspalveluja, joka ei näy missään tilastoinnissa. Kyse on siis paitsi kuluttajakansalaisen, myös ”tuottajakansalaisen” noususta.
Andersson toi esiin, että digitalisaatio edellyttää uudenlaista osaamista. Esimerkiksi teollisuudessa tarvittiin ennen hitsaria korjaamaan koneita, mutta nykyisin on tarvetta koodareille.
Todettiin myös, että nykyisellään on tarve uusille sellaisille prosesseille, joilla tuetaan ihmisiä etsimään uutta työtä kun vanha työ loppuu.
Hasu toi esiin, että julkisenkin sektorin organisaatioista on katoamassa paljon työtä. Esimerkiksi sairaaloista on katoamassa tekstinkäsittelytyö lähitulevaisuudessa käytännössä kokonaan. Monet vuorovaikutukselliset työt sen sijaan säilyvät.
Yleisökysymyksessä kysyttiin, onko laadukas keskustelu julkisen sektorin roolista ylipäätään mahdollista. Vai onko kyse lopulta siitä, että kulloinkin valta-asemissa olevat pyrkivät muuttamaan julkista sektoria haluamaansa suuntaan.
Pohdittiin myös, että kuluttajakansalaisuuden nousun ja tätä kautta eri ryhmien oman edun korostumisen myötä julkisenkin sektorin on vaikea pitää yllä sen toiminnassa tärkeää tasapuolisuuden vaatimusta.
Työelämän tutkimusyhdistyksen puheenjohtaja Arja Haapakorpi kiitti lopuksi keskustelijoita hyvistä alustuksista ja keskustelusta.
