Työnantajan ja työterveyshuollon edustajat voivat pyytää konsultointia ja koulutusta työterveysyhteistyön kehittämisessä.
Työterveysyhteistyön kehittäminen -palvelun avulla organisaatio saa valmiuksia parempaan työterveyspalveluiden hankintaosaamiseen sekä sopimusten ja toimintasuunnitelmien tekoon. Näiden työterveysyhteistyön peruspilareiden pohjalta organisaatio voi rakentaa yhteisiä malleja henkilöstön työssä jatkamisen tukemiseksi.
Työkyvyn arviointien tekemisestä tiedotusta ja koulutusta
Keva järjestää työterveyshuollon ammattilaisille tiedotusta ja koulutusta työkyvyn arviointien tekemisestä.
On tärkeää, että työkyvyn arvioinnit ovat oikea-aikaisia ja oikean laajuisia, jotta osatyökykyisille henkilöille voidaan tarjota heille parhaiten soveltuvia palveluita, esimerkiksi työeläkejärjestelmän toteuttamaa ammatillista kuntoutusta.
Laadukkaasti tuotetut työkyvyn arvioinnit ovat myös perusta osa-aikaiselle tai täydelle työkyvyttömyyseläkeratkaisulle, jos työntekijä ei voi jatkaa työssä työkyvyn menetyksen vuoksi.
Aktiivisen tuen toimintatapa viitekehyksenä
Palvelun viitekehyksenä toimii aktiivisen tuen toimintatapa. Siinä työterveyshuollon rooli korostuu etenkin tehostetun tuen ja työhön paluun tuen osioissa. Varhaisen tuen osiossa korostuu mahdollisen työkyvyttömyysriskin varhainen tunnistaminen sekä työpaikan omin että työterveyshuollon keinoin.
Miten palvelun voi tilata?
Palvelu on tarkoitettu Kevan jäsenyhteisöille sekä niille työterveyspalveluita tarjoaville toimijoille, jotka ovat vastuussa henkilöstöstä, jonka työeläkevakuuttaminen hoidetaan Kevassa.
Työterveysyhteistyön kehittäminen -palvelusta tehdään aina erillinen suunnitelma yhteistyössä Kevan asiantuntijoiden ja jäsenyhteisön kanssa.
Ota yhteyttä osoitteella kevapalvelu[ät]keva.fi.
Muut Kevan koulutukset ja tilaisuudet löydät Tapahtumat-sivuiltamme.