12.11.2001
Yleiskirje 3/2001 kunnille ja kuntayhtymille
|
Tämä yleiskirje sisältää:
- Eläinlääkärin eläkepalkkaan laskettavien eläinlääkintähuoltolain 14 §:n 1 momentin mukaisten palkkioiden määrä vuodelle 2002 on vahvistettava vuoden 2001 loppuun mennessä.
- Palkkioiden enimmäismäärä vuodelle 2002 on 37 010,40 euroa.
|
Kunnaneläinlääkärin eläke määräytyy kunnan maksaman virkapalkan lisäksi toimenpidepalkkioista, jotka eläinlääkäri perii eläinten omistajilta ja haltijoilta. Kunnan tulee vahvistaa kalenterivuoden loppuun mennessä kullekin eläinlääkärille toimenpidepalkkioiden määrä seuraavaksi vuodeksi.
Toimenpidepalkkioiden määrä voi olla enintään kunnaneläinlääkärille kunnallisessa virkaehtosopimuksessa sovittu, kalenterivuoden alussa voimassa oleva I kalleusluokan mukaista alinta peruspalkkaa vastaava loppupalkka kaksinkertaisena.
Vuoden 2002 palkkioiden enimmäismäärä on 37 010,40 euroa (220 056 markkaa). Päätös on tehtävä euromääräisenä.
Kunnan vahvistaman palkkion tulee olla oikeassa suhteessa eläinlääkärin virkatyöstään saamiin palkkioihin. Vahvistuspäätöstä ei voi tehdä suoraan eläinlääkärin verotustietojen perusteella. Vahvistettavat palkkioiden määrät voivat vaihdella eläinlääkäreittäin. Eläinlääkäreitä tulee myös kuulla hallintomenettelylain edellyttämällä tavalla palkkioita vahvistettaessa.
Päivystysrenkaaseen kuuluvien yhteispäivystyksessä olevien eläinlääkäreiden palkkiot vahvistaa ja ilmoittaa vain se kuntatyönantaja, jonka virassa eläinlääkäri on.
Kunnassa päivystävien ulkopuolisten eläinlääkäreiden (= eläinlääkärit, jotka eivät ole minkään päivystysrenkaaseen kuuluvan kuntatyönantajan virassa) palkkioiden määrä on syytä vahvistaa sellaiseksi, että se mahdollisimman hyvin vastaa päivystäjän päivystysaikana kertyviä todellisia palkkioita.
Eläkkeeseen oikeuttavat toimenpidepalkkiot on määritelty kunnalliseläinlääkäritaksassa. Palkkiona ei pidetä matkakustannusten korvauksia eikä korvauksia käytetyistä lääkkeistä ja tarvikkeista.
Vahvistuspäätöksessä tulee olla:
- vakinaisten eläinlääkäreiden toimenpidepalkkiot eläinlääkäreittäin (lääkärit nimeltä mainiten)
- tiedot siitä, mitä palkkioiden määrää käytetään vakinaisen eläinlääkärin sijaisilla ja muilla tilapäisillä viranhaltijoilla
- tiedot siitä, mitä palkkioiden määrää käytetään viikonloppu- ja muilla päivystäjillä
- päätöksessä tai sen liitteessä on ilmoitettava, mitkä muut kunnat kuuluvat samaan päivystysrenkaaseen sekä mistä lukien kunta on siihen kuulunut
- arvioon perustuva määrä vahvistamishetkellä avoimena oleville viroille.
Sijaisten ja päivystävän eläinlääkärin toimenpidepalkkiot voidaan vahvistaa vuosipalkkiona (360 pv) tai päiväpalkkiona. Kun palkkio on vahvistettu päiväpalkkiona, on se käytävä päätöksestä ilmi.
Vahvistuspäätökset on lähetettävä Kuntien eläkevakuutuksen rekisteriosastolle Heli Sillanpäälle 31.1.2002 mennessä.
Ilmoitusliikenteen ohjeet
Ykstyiskohtaiset ohjeet eläinlääkäreiden toimenpidepalkkioiden ilmoittamisesta palvelussuhderekisteriin annetaan erikseen ilmoitusliikenteen hoitajille.
Lisätiedustelut
Palkkioiden vahvistamista koskevat tiedustelut
jaostopäällikkö Leena Karppinen, puh. (09) 1857 279 ja
toimistopäällikkö Helena Pankakoski, puh. (09) 1857 409.
KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUS
|
Eija Lehto-Kannisto
varatoimitusjohtaja |
Helena Luoma
rekisterijohtaja |