Miten lomautusajalta karttuu eläkettä?
Eläkettä karttuu kunakin vuonna saaduista työansioista. Mitä vähemmän sinulla on ansioita, sitä vähemmän sinulle karttuu eläkettä.
Eläkettä karttuu kuitenkin myös määrätyiltä palkattomilta ajoilta, esim. siltä ajalta, jolta saat ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa. Jos saat lomautusaikana ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa, siltä ajalta karttuu eläkettä, mutta vähemmän kuin jos olisit työssä.
Päivärahasta karttuu eläkettä siten, että päiväraha-ajan palkaksi otetaan 75 % siitä palkasta, josta työttömyyspäiväraha oli laskettu. Eläkettä tästä ansiosta karttuu 1,5 % vuotta kohti riippumatta henkilön iästä.
Miten eläke lasketaan työttömyysajalta?
Jos olet ollut 1.1.2005 jälkeen työttömänä, eläkettä karttuu ajalta, jolloin olet saanut ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa, työttömän ansiotukea tai työttömän aikuiskoulutustukea. Eläkkeen perusteena tältä ajalta pidetään 75 % siitä palkasta, josta em. etuuden määrä oli laskettu.
Jos sait ennen vuotta 2005 ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa, tältä ajalta laskettiin eläkkeeseen ns. työeläkelisä. Työeläkelisän laskennassa ei otettu huomioon kaikkia päiviä, joilta työttömyyspäivärahaa maksettiin. Pois jätettiin etuuspäivät mm. siltä vuodelta, jolloin täytit 23 vuotta.
Mistä palkkasummasta lasketaan eläkekarttuma työttömyyspäivärahan ajalta?
Eläkettä karttuu ansioon suhteutetun työttömyyspäivärahan ajalta. Eläkekarttuma lasketaan sen palkan perusteella, josta työttömyyspäiväraha on laskettu ja em. palkasta otetaan huomioon 75 %.
Esimerkki
- työntekijä on saanut ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa 1.1.2005 - 3.5.2005 väliseltä ajalta
- työttömyyspäivärahan perusteena oleva ansio on 2 000 euroa
- päivärahan maksupäiviä on yhteensä 89 (21,5 pv/kk)
- päivärahan perusteena oleva päiväpalkka on 2 000/21,5 = 93,02 euroa
- kun päivärahaa on maksettu 89 päivältä, eläkkeen perusteena oleva ansio on 89 x 93,02 = 8 279,07 euroa, josta otetaan huomioon 75 % eli 6 209,30 euroa
- eläkettä karttuu 1,5 % x 6 209,30 eli 93,14 euroa, josta kuukausieläkkeen määrä on 7,76 euroa.
Olen syntynyt vuonna 1950 ja jäänyt työttömäksi valtion virasta syksyllä 2009. Nyt olen ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla ja näyttää siltä, etten tule enää työllistymään. Tiedän, että en voi saada työttömyyseläkettä, mutta missä vaiheessa voisin päästä vanhuuseläkkeelle?
Vuonna 1950 ja sen jälkeen syntyneet ovat ensimmäinen ikäluokka, joilla ei ole oikeutta työttömyyseläkkeeseen. Heillä toimeentulo turvataan työttömyysturvan lisäpäivillä, joita maksetaan enintään siihen saakka kun täyttää 65 vuotta. Oikeus työttömyysturvan lisäpäiviin on henkilöllä, joka on täyttänyt 59 vuotta, ennen kuin on saanut työttömyyspäivärahaa 500 päivältä. Lisäpäivien saaminen edellyttää myös, että ennen lisäpäivien alkua on viimeisten 20 vuoden aikana vähintään viisi vuotta työskentelyä.
Jos olet lisäpäivillä ja täyttänyt 62 vuotta, voit valita jatkatko edelleen lisäpäivillä vai siirrytkö vanhuuseläkkeelle. Lisäpäivillä voit jatkaa enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana täytät 65 vuotta. Silloin sinun on viimeistään siirryttävä vanhuuseläkkeelle. Jos siirryt vanhuuseläkkeelle 62-vuotiaana, ei eläkkeeseen tehdä varhennusvähennystä.