Työnantaja on voinut järjestää taloudellisen tuen Kevan kautta, yksityisestä vakuutusyhtiöstä tai työnantaja voi maksaa sen itse.
Taloudellinen tuki maksetaan
- leskelle
- alle 22-vuotiaille lapsille
Myös avopuoliso voi tietyin edellytyksin saada taloudellista tukea, lisätietoa oheisesta esitteestä.
Taloudellista tukea ei makseta, jos
- kunnallisen palvelussuhteen päättymisestä on työntekijän kuollessa kulunut yli kolme vuotta
- työntekijä oli siirtynyt vanhuuseläkkeelle tai täyttänyt 68 vuotta.
Jos työntekijä oli siirtynyt työkyvyttömyyseläkkeelle, taloudellinen tuki maksetaan, jos eläkkeelle siirtymisestä oli kulunut enintään viisi vuotta.
Taloudellisen tuen määrä
Taloudellinen tuki on veroton kertakorvaus. Taloudellisen tuen määrä riippuu edunjättäjän iästä kuolinhetkellä. Jos työntekijä on kuollut tapaturmaisesti, korvaussummaa korotetaan 50 prosenttia.
Tuen määrän voi katsoa Taloudellinen tuki -esitteestä, jonka löydät kohdasta Julkaisut > Eläke-esitteet.